Yksikin askel vie eteenpäin

Liikunnan merkitystä korostetaan hyvinvoinnin kriteerinä. Ennen en ymmärtänyt yhtään, mitä sillä tarkoitetaan, kun liikkuminen teki minusta lähinnä pariksi seuraavaksi päiväksi lähestulkoon ramman ja liikuntasuorituksen aikana oli vain järkyttävän paha olo (koska liikuin yks kaks kerralla liian kovaa). Nykyään ymmärrän, mitä liikunnan ilolla tarkoitetaan, mikä on se kuuluisa hyvä fiilis, joka syntyy liikkumisen jälkeen ja miten liikutaan niin, ettei siitä jää vain paha maku suuhun.

Minulle tärkeitä tapoja liikkua ovat juokseminen ja salilla käyminen. Tiedän, näitä harrasta varmaan miljoona muutakin suomalaista ja se on tällä hetkellä jotenkin todella trendikästä. Minulle pointti on siinä, että näitä lajeja voi harrastaa milloin vain muiden aikatauluista riippumatta ja juostessa pääsee lähelle luontoa.

Luonto on ollut aina minulle tärkeä elementti, maalaistyllerö kun alkujani olen. ;) Sen takia minua alkuun hirvittikin opiskelemaan lähtö, sillä en ollut tottunut kaupunkeihin. Pelkäsin, että menetän kosketuksen luontoon. Onneksi  epäluuloistani huolimatta Joensuu osoittautui kaupungiksi, jossa luonto on lähellä. Juoksulenkillä pääsee rantojen äärelle, metsään, pelloille, mihin vain, kun vain miettii, millaisen lenkin tekee. Itse asun keskustassa ja siitä huolimatta pääsen jo alle kymmenessä minuutissa keskelle metsää, jos niin haluan. Usein haluankin.

Juostessa on helppo seurata vuodenaikojen vaihtumista ja samalla nollata päätä stressistä. Monesti liikun jonkun läheiseni kanssa ja juostessa on helppo vaihtaa kuulumiset. Isken siis monta kärpästä yhdellä iskulla! Itseasiassa juuri ystäväni alunperin tartutti minuun juoksukärpäsen raahaamalla minut mukaansa lenkille. Hän lupasi, että juostaan vain vähän, mutta jotenkin siinä sitten taittui kymmenen kilometria.  Rehellisesit sanottuna olin suorituksestani aivan ällistynyt, mutta myös todella innostunut. Nyt samainen ystäväni ilmoitti, että meidän seuraava tavoitteemme on puolimaraton. Jahas?! :D

Juostessa siis viihdyn seurassa, nautin luonnosta ja liikutan luennoilla kangistunutta kroppaani samalla. Salilla taas viihdyn yksikseni. Se on minun paikkani ottaa aikalisä kiireisestä arjesta ja astua omaan pikkukuplaani. Salilla keskityn vain tekemiseen ja kuulokkeista korviini virtaavaan musiikkiin. Joensuussa onkin saleja, mistä valita itselleen sopiva. Joensuussa on tarjolla paljon muitakin liikuntamahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Varmasti jokaiselle halukkaalle löytyy se "oma juttu". Toisten lähettiläiden puheista olen ymmärtänyt, että näin on myös muissa meidän yliopiston kampuskaupungeissa. Toisaalta tiedän, että kaikille liikkuminen ei ole mieluisin tapa hallita stressiä. Omia tapoja voi etsiä, tunnustella ja kokeilla. Minä ainakin koen, että viimeistään tässä vaiheessa elämää oli erittäin hyödyllistä löytää keino, jolla pitää korvien välinen tasapaino kohdillaan!

Kuvat ovat viime sunnuntaisen lenkkipolkuni varresta. Käyn usein Noljakassa kiertelemässä pikkusiltoja ja ihastelemassa vuodenajan hienovaraisia muutoksia. Tällä kertaa iltapäivä oli juuri tummumassa marraskuiseksi iltahämäräksi. Tietenkään kuvat eivät tee oikeutta sille, miten upealta taivaanranta todellisuudessa näytti, mutta saattepa ainakin hennon aavistuksen siitä.

-Sara

Pikkujouluhuumaa

Kollegani ovatkin kirjoittaneet ainejärjestöjensä toiminnasta jo muutamassa viime bloggauksessa ja haluan jatkaa vielä vähäsen aiheesta meidän ainejärjestömme näkökulmasta. Kuopion kampuksen yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden ainejärjestö on Socius ry. Olen toiminut hallituksessa kauden 2013 ja toivottavasti ensi viikon syyskokouksessa minut valitaan myös jatkamaan hallituksessa ensi kaudella.

Yksi ainejärjestön tehtävä on järjestää erinäisiä tapahtumia jäsenilleen ja itse olen osallistunut kyseisiin tapahtumiin hyvin aktiivisesti. Viimeisin tapahtuma oli sociuslaisten vuotuinen risteily, Sosiopaatti. Olimme risteilemässä muutama viikko sitten, sunnuntaista maanantaihin, Helsingistä Tallinnaan. Juhlimme viidettä Sosiopaatti-risteilyä ja näin suurten kisojen alla teemana paatilla oli olympialaiset. Menomatkalla palkitsemme parhaat asut ja juhlavuoden kunniaksi palkitsemme mitaleilla ne osallistujat, jotka ovat olleet jokaisella Sosiopaatilla mukana. Sociuslaiset käänsivät kyllä katseita pysähdyspaikoilla kun kahdesta bussista purkautui huoltoasemille ratsastajia, taitoluistelija, jalkapalloilija, tenniksenpelaaja, monta Suomi-fania sekä muita urheiluhulluja. Risteilyllä.. Noh, pidettiin hauskaa porukalla. Aamulla kävimme Tallinnassa haukkaamassa happea ja lähdimme seilaamaan takaisin kohti Helsinkiä. Kotimatkalla oli busseissa hieman hiljaisempaa kuin menomatkalla.. ;)

Tänään onkin sitten vuorossa Sociuksen pikkujoulut! Ainejärjestöllämme on tapana, että ensimmäisen vuoden opiskelijat, eli fuksit, ovat vastuussa pikkujoulujen järjestämisestä. Viime vuonna itse olon fuksina, eli järjestämässä myös kyseisiä bileitä. Innolla odotan millaisen tarjoilun ja ohjelman fuksit ovat meille järjestäneet. Ehkäpä paikalla on myös joulupukki jakamassa lahjoja kilteille sociuslaisille. {: Kuten alussa mainitsinkin, ensi viikolla on syyskokous, jossa valitaan hallitus ensi kaudelle. Sen jälkeen ainejärjestötoiminta jääkin joululomalle ja tapahtumat jatkuvat ensi vuoden alusta.

Pikkujoulujen lisäksi allekirjoittanut on hyvin innoissaan ensi maanantaina alkavasta työharjoittelusta Kuopion vankilassa! Työharjoittelun sujumisesta ja muista kuulumisista kirjoittelen lisää vuodenvaihteessa. Joka viikko uusia juttuja eri alojen lähettiläiltä tulossa - pysy siis kuulolla!

- Meri, sosiaalityön opiskelija

Typyt matkalla Sosiopaatti 2013-risteilylle.

Ainejärjestöstä asiaa

Juho sivusikin edellisessä kirjoituksessa ainejärjestötoimintaa, ja minä päätän jatkaa siitä! Ainejärjestötoiminta on aina ajankohtaista (se voi hyvinkin rytmittää opiskelijan tapahtumakalenteria), mutta minulla se on erityisesti nyt mielessäni siksi, että eilen Itä-Suomen yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijoiden ainejärjestö Täky ry:n syyskokouksessa valittiin järjestölle uusi hallitus ensi vuodeksi. Minä pidin kokouksen ainejärjestön hallituksen puheenjohtajana ja lähdin kokouksesta edelleen puheenjohtajana, mutta eläköityvänä sellaisena. Olen puheenjohtaja vuodenvaihteeseen saakka, mutta sen jälkeen minun toimeni on olla entinen hallituslainen, tavallinen täkyläinen.

                                                                                              

Olen ollut pian kaksi vuotta Täkyn hallituksen puheenjohtajana. Pääsin istumaan puheenjohtajan pallille heti ensimmäisenä opiskelijavuotenani, ja sainkin siinä rytäkässä itselleni oivan harrastuksen. Näiden kahden vuoden aikana olen hoitanut normaalit puheenjohtajan tehtäväni ja lisäksi ollut vuoden sekä Järjestöjaoston (johon kuuluu kaikki Joensuun kampuksen ainejärjestöjen puheenjohtajat) varapuheenjohtaja että Joensuun kampusvaliokunnan varajäsen, tuurannut tapahtumavastaavaamme, järjestänyt tapahtumia, istunut kokouksissa ja harrastanut edunvalvontaa.

Komppaan Juhoa, kun hän mainitsi siitä, että hallitustyö antaa paljon enemmän kuin ottaa. Puheenjohtajan tai tapahtumavastaavan rooli ainejärjestön hallituksessa voi viedä jonkin verran aikaa, mutta ainakin minä koen, että vastinetta työlleen siitä saa. Juhon mainitsemat kokouskäytännöt ovat ainakin tulleet hyvin tutuiksi.

Ainejärjestön hallitustoiminnan myötä olen tutustunut moneen mukavaan ihmiseen niin omasta ainejärjestöstäni kuin muistakin ainejärjestöistä. Tunnen nykyään myös muita suomen kielen opiskelijoita muistakin yliopistokaupungeista. Tutustuin myös alunperin muista UEF-lähettiläistä Miikaan, Juhoon ja Saraan nimenomaan ainejärjestötyön kautta. Hallitustyöskentely on myös itsessään mukavaa, hommassa pääsee käyttämään kekseliäisyyttään ja töitä tehdään tiimissä.

Mietin pitkin syksyä, että lähtisinkö vielä ehdokkaaksi johonkin pestiin hallitukseen, mutta tajusin, että jostain on luovuttava. Tunnen, että olen jo saanut kattavan näkymän siihen, mitä ainejärjestötyö voi tarjota. Eläkkeelle siirtyminen voi tehdä ihan hyvää, vapautuvan ajan voin käyttää mieleni mukaan, vaikkapa opiskeluun! Ja jos mieli ja ruumis kaipaavat lisää tekemistä, voi aina olla ainejärjestön hallituksen ulkopuolinen aktiivi. Ei tarvitse kuulua hallitukseen, jos haluaa olla mukana vaikuttamassa ja järjestämässä tapahtumia! Voin siis edelleenkin osallistua Täkyn toiminnan järjestämiseen omalla panoksellani.

Ainejärjestötoiminta on tuonut minulle paljon hyvää ja pidänkin sitä ehdottomasti kokeilemisen arvoisena. Uskon, että monet hallitustoimijat ovat kanssani samaa mieltä. Lisäksi mielestäni meillä on täällä Itä-Suomen yliopistossa hyvä tilanne: ainejärjestömme Joensuussa ovat aktiivisia ja ne tekevät paljon yhteistyötä keskenään. Tähän hommaan kannattaa lähteä mukaan!

- Maarit

Alla pari kuvaa siitä, millaista ainejärjestötyö voi pitää sisällään

Marraskuun alkupuolella olimme myymässä haalarimerkkejä yliopistolla

Toukokuussa kuvasimme Täkyn omaa tyttökalenteria

Vapaa-ajalla?

Tänään illalla olisi ollut Joensuussa opiskelijoita yhteen kokoavat kampussitsit, (sitsit ovat akateeminen pöytäjuhla, jossa syödään, juodaan ja lauletaan) mutta vähäisen osallistujamäärän johdosta jouduimme perumaan tapahtuman. Näin tapahtuman järjestäjänä on tietenkin harmillista, ettei tapahtumalle ollut kysyntää tänä vuonna. Mutta kuitenkin, ensi syksynä tarkastelemme tapahtuman järjestämistä uudelleen , jos sille olisi silloin enemmän kysyntää. Sattumasta huolimatta, päätimme ystäväporukalla kokoontua pelailemaan Carcassonnea kera viinien ja juustojen. Samaisella porukalla olemme pohtineet mm. vapaa-ajan merkitystä ja mitä se meille järjestöaktiiveille tarkoittanee. Joillekin se on syötävää taikka juotavaa, mutta eräälle se oli nisäkäs. Hetkellisen naurunpurskahduksen jälkeen emme halunneet tietää tämän enempää. :)

On tärkeää, että opiskelijalla on muitakin aktiviteetteja kuin tentteihin lukeminen ja oluesta nauttiminen. Liikunta-aktiviteetteja tuetaan niin liikuntavuoroilla kaupunkien eri saleilla kuin myös opiskelija-alennuksin muissa liikuntamahdollisuuksissa. Oma liikuntaharrastuneisuus on Joensuussa keskittynyt lenkkeilyyn, lihashuoltotreeneihin sekä satunnaisiin ainejärjestön liikuntavuoroihin. Kotikonnuilla ollessani metsästys tulee osaksi harrastusluetteloa, mutta tuokin on jäänyt vähemmälle muiden aktiviteettien johdosta. Vaikken itse ole aloittanut  mitään uutta harrastusta opiskeluaikanani, niin suosittelen sitä muille lämpimästi. Opiskeluaikana on helppo aloittaa uusi liikunnallinen harrastus, vaikkei olisikaan aikaisempaa liikunnallista taustaa. Syksyisin on monia liikunta- ja urheilulajeja joissa on alkeiskurssi ja ilmainen tutustumiskerta. Lisäksi niin syksyisin kuin keväisin järjestetään liikuntailtapäivä, jolloin opetusta ei ole puolenpäivän jälkeen ja monia liikuntalajeja on mahdollista kokeilla kokonaan tai lähes ilmaiseksi.

Se mikä aikatauluihini eniten vaikuttaa, on myös suurin syntini eli järjestötoiminta. Toimin oman ainejärjestöni varapuheenjohtajana ja tapahtumavastaavana, toisin sanoen puheenjohtajamme tukena ja turvana sekä tapahtumien suunnittelijana, työryhmien kokoajana ja organisoijana. Tämän lisäksi olen mukana erään poliittisen opiskelijajärjestön toiminnassa. Järjestötoiminta vaatii oman uhrauksensa kalenterista, mutta antaa kuitenkin niin paljon enemmän kuin ottaa. Siksi suosittelenkin kaikille lämpimästi järjestötoimintaa, sillä ne opettavat tietotaitoja joita ei luennoilta saa. Kyseiset tietotaidot ovat mm. kokouskulttuurin tuntemus ja organisointitaidot.

Kaiken tämän lisäksi on olemassa erilaista kerhotoimintaa kaikilla kampuksilla. Itse en ole niihin osallistunut, mutta olen harkinnut osallistumista lautapelikerhon toimintaan. Kerhot ovat positiivinen lisä opiskelijan arkeen, sillä välillä on hyvä irtautua ja nollata ajatuksia. Kerhot ovat lisäksi siitä mukavia, että niitä voi perustaa kuka tahansa ja hakea ylioppilaskunnan tukea toiminnalleen. Lisäksi kampuksille  ollaan perustamassa vapaa-aika jaostoa, jonne kutsutaan kaikkien ylioppilaskunnan hyväksymien kerhojen edustajat. Näin  pyritään huomioimaan paremmin erilaisten kerhojen tarpeita.

Illanviettoa ystävien kanssa.
Muutaman pelikierroksen jälkeen vietetään luovaa some-taukoa.

Toivottavasti jokainen meillä opiskeleva löytää itselleen sopivan ajanviettotavan, jottei aikaa tarvitsisi yksin tapattaa.

-Juho  

Sellainen perjantai

07.07 Voi tuska. Siinä ensimmäinen ajatus, kun herätyskello pärähtää soimaan. En kyllä jaksa, ei kiinnosta, en mene minnekään, jään tänne pehmoisten peittojen ja tyynyjen sekaan ja rakennan majan.


07.10 Pakko nousta. Kahvia!

07.30 Kuntosalivaatteet niskaan ja reippailemaan.

07.40- 08.20 Niksivinkki; voit suorittaa aamuaerobisen kävelyn kuntosalin juoksumatolla, ja lukea samalla Kansainvälisen oikeuden tenttikirjaa. 40 minuuttia täydellistä opiskeluaikaa. Kävelet koko ajan kohti tenttikirjaa ja mikäli yrität paeta sitä, tulet todennäköisesti kaatumaan nenällesi matolla. Älä myöskään välitä kummastuneista katseista, joita mitä todennäköisimmin tulet saamaan, kun puuskutat hikisenä ylämäkeä ja kääntelet samalla tenttikirjan sivuja. Ovat vain kateellisia sun äärettömän upeasta hikisestä olemuksesta ja tehokkaasta ajankäytöstä.


08.20–08.30 Kauppa. Aika valmistautua villiin perjantaihin ja viikonloppuun; ostin purkin maitoa ja vessapaperia, pistän elämän ranttaliksi.


08.35- 08.55 suihku yms.


09.00 Aamupala, uutiset ja pakollinen joka aamuinen Facebookaus. Tässä vaiheessa näytölleni rävähtää hienosti facebook-kuva muista UEF-lähettilästä, jotka seisovat jo pirteästi kuin peipposet UEF-tiskin takana Carelialla. Voi ei, paljonko kello jo on?! Pitäisiköhän mun jo olla jossain? Hirveällä kiireellä lusikoin loput puurot suuhun, hörpin kaksin käsin kahvin loput ja alan juosta ympäri asuntoani keräillen tarpeellisia ja tarpeettomiakin tavaroita laukkuuni. Missä on hieno musta UEF-paitani, ja tietenkin siihen tarvitsen ripauksen sisäistä oikeustieteilijääni, joten jonkun sortin bleiseri sen päällä pitää olla. Omistan yli 80 paria kenkiä, mutta tietenkään yhdetkään niistä eivät näytä sopivan tämän päivän asuuni. Olenpas taas turhamaisuuden multihuipentuma.


09.30 Minun piti olla yliopistolla vasta klo10 mutta onnekseni olin kuitenkin aikaisemmin paikalla. Carelian aula tulvii lukiolaisia, melkein alkaa pelottaa. Etsiydyn oman tiedekuntani ständin taakse päivystämään, yritän näyttää fiksulta yliopisto-opiskelijalta.



09.30- 13.30 Edustan tiedekunnan ständillä, välillä yhdessä tiedekuntamme henkilökunnan kanssa, toisinaan yksin. Lukiolaiset tulevat ryppäissä katselemaan esitteitä, hakemaan karkkia ja tietenkin ihmettelemään meidän ständimme vetonaulaa. En nyt tarkoita vetonaulalla itseäni, vaan lasipurkissa olevia joulupallon näköisiä kertakäyttösadetakin sisältäviä muovipalloja. Mieletön hittituote. Kysymyksiä sateli laidasta laitaan, toisinaan yllätin itsenikin tietämällä jopa miten kysymyksiin vastata. Takaraivossa jyskytti Markon vannotus: ”älkää sanoko asioita, joista ette ole aivan varma, ei saa keksiä mitään päästään”. Helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin jos on tällainen höpöttelijä kuin minä. Pitää treenata Studia-messuja varten, etteivät ole puolet Suomen abeista ihan harhaanjohdettuja kahden päivän messujen jälkeen.






13.30 Hommat pakettiin ja laatuaikaa ystävän kanssa lounaan merkeissä. Vaikka olisi kuinka hurjat aikataulut ja ainainen kiire koulun kanssa, ystäviä ei parane unohtaa.


14.30 Kotiin. Jaahas, kuka on taas sotkenut koko huushollin? Melko hyvä kysymys, kun asuu yksin. Ihmettelen tosin usein myös, että miten likaisten astioiden vuori lähentelee Mount Everestiä, syönkö edes noin paljon?


15.00- 18.00 Työpäivän päätteeksi pääsen vihdoin ”oikeiden töideni” pariin. Opiskelijan arki kun ei pääty vain koulussa oleskeluun, suurin työ tehdään kotona näyttöpäätteen ja kirjojen kanssa. Korjaan ranskan esseeni, aloitan ranskan toista käännöstä, viimeistelen Public International Law:n esseeni ja lopuksi luen vielä muutaman Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun kandidaatin tutkielmaani varten.


18.00–20.30 Skype kokous. Nykyään Skype ja muut multimedia sovellukset ovat melko suuri osa arkeani ja yhteydenpitovälineinä aivan välttämättömät. Esimerkiksi aiemmin tällä viikolla toisessa skype kokouksessa oli mukana 12 oikeustieteiden opiskelijaa ympäri Suomen, suunnittelemme yhteistä matkaa Strasbourgiin. Yliopistoyhteisö on todella oma maailmansa; täällä tutustuu kanssaopiskelijoihin, muihin oman yliopiston opiskelijoihin, muiden yliopistojen opiskelijoihin ja lisäksi myös kansainvälisiin opiskelijoihin. Vaikka onkin niin sanotusti yhden yliopiston opiskelija, on kuitenkin myös osa suurempaa kokonaisuutta; joka ei tunne laitos, tiedekunta, yliopisto tai edes kansallisia rajoja.


20.30- 22.00 Kirjoittelen UEF-blogitekstiä, joka piti tosin olla valmis jo eilen. Eiköhän akateeminen vapaus yltäne tännekin asti? Samalla voin hyvin katsoa myös telkkaria, vastailla sähköposteihin, kirjata ylös huomisen tehtävät ja muokkailla päivällä ottamiani kuvia blogia varten. Tunnen itseni ihan vanhukseksi, kun vietän perjantai-iltani kotosalla teemukin ja telkkarin kanssa. Lupaan, että ensi viikonloppuna sitten repäisen ainejärjestömme vuosijuhlissa, sitten on lupa näyttää nätiltä ja edustaa innolla.


22.30 Vähän niin kuin isi sanoisi; ” vieläkö kökötät siinä telkkarin edessä, eikö nyt olisi jo aika lähteä nukkumaan?”.




Terkuin,
Elisa

Nyt ollaan jännän äärellä

Savonlinna tiistai-aamuna, ihan kivat näkymät opiskelijakaupungissa!

Terveiset Savonlinnasta!

Täällä ensimmäistä kertaa blogin kautta äänessä Ilja, Savonlinnassa kotitaloustiedettä, terveystiedettä ja luokanopettajaopintoja opiskeleva jässikkä. Viime viikot on opiskelija-elämässä vedätetty kuin viimeistä päivää; UEF-lähettiläskoulutuksia, ylioppilaskunnan vaalit, esittelytilaisuuksia ja Olavinkadun appro (alkoholinhuuruinen opiskelijatapahtuma). Kyllähän tätä kaikkea ehtisi, mutta tarkoituksena olisi vielä opiskellakin. Aika usein tuntuu, että muut hommat vievät voiton opiskelulta; esimerkiksi tämän blogin kirjoittaminen oli helpompi aloittaa kuin bilsan kasvitenttiin lukeminen. Tervetuloa valintojen maailmaan, yliopistossahan jokainenhan ottaa vastuun omasta opiskelustaan!

Kotex: kotitalous- ja käsityönopettajaopiskelijoiden ainejärjestö

Jännän äärellä!

Onneksi olkoon! Olet tehnyt hienon valinnan hakiessasi jatko-opiskelemaan peruskoulun jälkeen! Lukion, ammattikoulun tai kaksoistutkinnon jälkeen olet valintojen edessä. Minne mennä, mihin hakea, missä ammatissa haluan työskennellä valmistuttuani? Paineita ei varmaan helpota opettajien, vanhempien, sukulaisten ja kavereiden odotukset siitä, mitä ja minne opiskelemaan pitäisi mennä. Tai, että pitäisi ylipäätään hakea opiskelupaikkaa heti edellisten opintojen jälkeen.

Tässä siis 4. vuosikurssin yliopisto-opiskelijan vinkit opiskelupaikan valintaan:

·      Älä välitä mitä muut ajattelevat; opiskelet itse ja myöhemmin työskentelet itse valitsemallasi alalla – eivät vanhempasi, sukulaisesi tai

·      Opiskelupaikkaa voi aina vaihtaa, joten älä huolehdi liikaa mihin koulutusohjelmaan hakisit kaverisi

·      Hae heti lukion tai ammattikoulun päätyttyä. Kynnys hakemiseen on paljon matalampi ja ainakin ylioppilaskokeiden jälkeen olet tottunut opiskelemaan. Opiskelupaikan saatuasi voit huolettomin mielin lähteä inttiin tai sivariin, töihin, välivuodeksi matkustelemaan tai uuteen opiskelupaikkaan opiskelemaan

·       Hae tosissasi – lue tosissasi. Lue tehokkaasti ja säännöllisesti, mutta muista myös elää ja nauttia elämästä samanaikaisesti! Lue muiden lukijoiden blogeja, nettisivuja ja keskustelupalstoja; käydyistä keskusteluista oppii uutta ja siellä monesti avataan sisältöjä selväsanaisesti

·      Lähde tutuista ympyröistä itsenäistymään: uuteen kaupunkiin, eri puolelle Suomea tai ulkomaille. Uusi ympäristö ja uudet kaverit ovat aina silmiä avaava kokemus

Olen useamman kerran miettinyt omaa ammatinvalintaani: aina se ei tunnu hyvältä ajatukselta. Valmistumisen jälkeen voin kuitenkin opettajankoulutuksenkin jälkeen työskennellä monessa paikassa ja saada tätä kautta vaihtelua. Yliopistossa opiskelu kuitenkin tuntuu itselleni mieluiselta: vaativaa, itsenäistä, monipuolista ja kiireistä. Opettajaopinnot eivät toki ole sieltä itsenäisimmästä päästä; suunnilleen samassa ryhmässä saatetaan opiskella oman pääaineen kursseja useampi vuosi – toisaalta tämä helpottaa jos siirtyy suoraan lukiosta opiskelemaan.

Itä-Suomen yliopiston Joensuun ja Kuopion kampuksilla järjestetään tällä viikolla abipäivät. Ainakin facen mukaan Kuopiossa on ollut fiilis kohdillaan, perjantaina päräytetään Joensuussa. Tervetuloa kuuntelemaan eri alojen esittelyjä saleihin tai juttelemaan tiedekuntien ständille (mut löytää filosofisen tiedekunnan ständiltä)!

Meitä UEF-lähettiläitä saa myös kysellä omalle oppilaitokselle käymään, laitathan viestiä mikäli haluaisitte jonkun meistä koulullenne esittelemään Itä-Suomen yliopiston koulutustarjontaa!

Opettajaksi opiskelevien Talvipäivät, vuoden kovimmat bileet opettajaksi opiskeleville!
Kuva: SOOL/Tarmo Thorström

Ilja.

Päevee että pätkähti!

... niin kuin täällä Kuopiossa on tapana sanoa.

Kiva, että olet päätynyt lukemaan kolmentoista koplamme uutukaista blogia. Satuitko olemaan mukana Itä-Suomen yliopiston abipäivillä Kuopion kampuksella? Jos et, tässäpä sinulle lyhyt visuaalinen pläjäys tapahtumasta.

Porukkaa riitti Snellmania-rakennukseen pystytetyillä "messuilla"

Lääkiksen ständillä pääsi tapaamaan Mister Musclea sekä kolmosvuosikurssin Anttia (takana) ja Piepoa.

Meri ja Anton edustaa UEFin ständillä, meikä piiloutui kameran taakse.

Muistan hyvin oman abivuoteni ja sen mukanaan tuomat valinnanvaikeudet opiskelupaikan suhteen. Tiesin kyllä, että lääkikseen on päästävä, mutta muitakin suunnitelmia piti kehitellä kaiken varalle. Pyörittelin päässä ties mitä vaihtoehtoja mediatekniikan koulutuksesta psykologiaan  ja restonomikoulutuksesta äidinkielen opettajan opintoihin. Näiden ja Kuopion lääkiksen (♥) ohella hain loppujen lopuksi myös tradenomiksi sekä Itä-Suomen yliopiston terveyden biotieteiden koulutusohjelmaan. Huhhuh! Pääsykokeissa tuli kyllä juostua sinä keväänä.

Kävimme lukionkin kanssa lukuisilla messuilla ja abipäivillä. Kerran pääsimme tutustumaan myös lääkikseen ja sen itseopiskelutiloihin, jossa meidät pistettiin heti tositoimiin. Kun olin päässyt kokeilemaan intubointia, kanylointia ja sydänfilmin eli EKG:n mittausta omin käsin, olin aivan varma, että minusta tulee isona lääkäri. Olin aivan täpinöissäni! Ensimmäisen kerran ajatus oli toki kypsynyt jo yläasteen lopussa, ja valitsinkin sen mukaan lukiossa opiskelemani aineet.

Opiskelupaikan valintaan antaisinkin ainakin yhden neuvon: kuuntele sydäntäsi. Mieti, mitä sinä itse haluat tehdä isona ja täytä hakupaperit sen mukaan. Kun löytää sen oman opiskelualansa, fiilis on sanoinkuvailemattoman hieno. Tentteihin lukemisestakin tulee yhtäkkiä mukavaa!

Monelle alalle pääsykokeet ovat vaativat ja koulutukseen hakeminen voi sen takia pelottaa. Varsinkin lääkiksen pääsykokeet näyttäytyvät monille isona ja pahana peikkona, jota ei voi millään selättää. Aina kannattaa yrittää, sillä mitään hävittävää ei ole! Kun teet parhaasi niin postilaatikosta voi hyvinkin kolahtaa kesällä mieluinen, iso ja paksu hyväksymiskirje. Mikään ei ole mahdotonta, paitsi ehkä oman kyynärpään nuoleminen, mutta siihenkin moni tuntuu kykenevän. Kaiken maailman kauhutarinoita ei kannata lukea. Jos minä pääsin unelmieni kouluun niin kyllä sinäkin pääset! Mie en varsinkaan ole minkään sortin nero.

Opiskelukaupunki ja yliopistokin kannattaa valita huolella, niin säästyy turhilta kriiseiltä ja junailuilta. Kuopio olisi tietysti oikein nätti ja näpsäkkä kaupunki, josta on mielestäni hyvää vauhtia kehkeytynyt opiskelijaystävällinen paikkakunta. Kaikkea löytyy, ja yliopistokin kolkuttelee jo monien rankingien kärkiä. Joensuussa on Ilosaarirock ja Savonlinnassa Oopperajuhlat, joten nämäkin kaupungit kannattaa pistää ehdottomasti mietintämyssyyn.

Tokihan aina kannattaa olla varasuunnitelmia. Muitakin koulutusvaihtoehtoja kannattaa miettiä ykkössuosikin rinnalle, mutta niidenkin kannattaa olla mieluisia. Itä-Suomen yliopiston koulutustarjonta alkaa olla jo aika laaja, tsekkaappa vaikka täältä, jos jotain jotain kivaa löytyisi sinullekin.

Jos haluatte tietää mitä tahansa Itä-Suomen yliopistosta, Kuopiosta tai lääkiksestä niin jättäkää toki kommentti. Horisen tässä blogissa jatkossakin, joten näkemisiin, tai niin kuin savoksi sanotaan, kääkeehän!

Uef-lähettiläänä olemisesta

Tervehdys! Olen rekrytointipäällikkö Marko Junkkarinen ja sain kunnian avata tämän blogin, koska olen koordinoinut yhteistyössä tiedekuntien ja viestinnän kanssa nyt starttaavaa UEF-lähettiläskonseptia.  Toivottavasti vastavalitut lähettiläät Meri, Elisa, Eveliina, Leija-Lotta, Annu, Maarit, Maiju, Sara, Miika, Ilja, Juho, Anton ja Tuomo saatte hyvän startin työllenne.

Olen pohjakoulutukseltani historioitsija, joten on luonnollista, että vilkuilen välillä ajassa taaksepäin. Aika tarkalleen kaksi vuotta sitten alkoi oma urani eräänlaisena ”UEF-lähettiläänä” tässä nykyisessä tehtävässäni. Nyt kun minun ja Kuopion kampuksen kollegani tueksi on saatu valittua 13 innokasta opiskelijaa oikeiksi UEF-lähettiläiksi opiskelijarekrytoinnin tehtäviin, on hyvä aika tarkastella omia edesottamuksiaan tässä kahden vuoden aikana. On sen kuuluisan itsereflektion paikka.

Marraskuun alussa 2011 en oikein osannut odottaa mitä tuleman pitää avatessani Itä-Suomen yliopiston opinto- ja opetuspalvelujen liukuoven ensimmäistä kertaa kyseisen yksikön työntekijänä. Työ on ollut vaihtelevaa ja pääosin mukavaakin. On ollut mielenkiintoista tutustua erilaiseen työyhteisöön, uusiin työtovereihin ja nähdä tiettyjä yliopistollisia ilmiöitä hieman toisenlaisesta näkökulmasta kuin aiemmassa työssäni.

Työni sisältää paljon reissuja eri messuilla, lukioissa, kampuksilla, varuskunnissa, kehittämistoimintaa tiedekuntien ja viestinnän kanssa sekä erilaisten selvitysten ja raporttien tekemistä. Myös muiden oppilaitosten opinto-ohjaajat, opettajat, rehtorit ja kollegat ovat tulleet matkoilla tutuiksi.

Uuden hakukauden startatessa syys-lokakuussa olo on odottavan kihelmöivä. Paljon puhumista, esiintymistä ja matkustamista, mutta se kuuluu tähän työhön. Joskus räntäsateessa iltapimeällä kotiin ajaessani pitkältäkin matkalta saattaa hetken tuntua siltä, että onko tässä mitään järkeä, mutta ne hetket ovat jo hyvin nukutun yön jälkeen unohtuneet. Vaikka en ole koskaan ollut millään kulttuurin alalla ns. esiintyvä taiteilija (jos pesäpallon pelaamista ei sellaiseksi lasketa), opiskelijarekrytointihommassa on varmasti paljon samaa kuin keikkailussa. Tosin sillä erotuksella, että tässä hommassa takahuoneena toimii ennen ja jälkeen keikan yleensä opettajainhuone. Toisaalta tässä ei tarvitse kyllä osata soittaakaan mitään instrumenttia, vaan yleensä riittää, kun napsauttaa Prezi-esityksen päälle ja alkaa esitellä yliopistoamme ja sen koulutustarjontaa. Roudaamista, esiintymistä, puhumista, opastamista saa siis kyllä tehdä palkkansa edestä. Se on ollut kuitenkin palkitsevaa ja kiitostakin olen työstäni kuullut.

UEF-lähettilään työ tulee sisältämään pitkälti samoja elementtejä kuin oma työni, mutta he tuovat edustamiseen sellaisen lisämausteen, mitä yliopiston henkilökunta ei yksistään tarjoa. UEF-lähettiläät kertovat opiskelusta Itä-Suomen yliopistosta omin sanoin opiskelijan näkökulmasta. He tekevät sitä paitsi erilaisissa esittelytilaisuuksissa, myös täällä sosiaalisessa mediassa. Puhutaan siis nuorten äänillä nuorille. Opiskelijalähettiläskonsepti ei toki ole Itä-Suomen yliopiston keksimä, mutta kestää varmasti vertailun muiden vastaavien joukossa.

Vaikka Itä-Suomen yliopisto tunnetaan hakijoiden keskuudessa jatkuvasti aiempaa paremmin,  emme voi tuudittautua siihen, että kehitys jatkuu itsestään, ilman kovaa työtä. Haluamme yliopistoomme huippuopiskelijoita, mutta lahjakkaista opiskelijoista kilpailuu kiihtyy alati. Tahdomme kertoa UEF-lähettiläiden avulla, että yliopistomme on houkutteleva ja kilpailukykyinen opinahjo. Vaikka jokainen yliopistolainen toimii omalla tavallaan UEFin edustajana, olemme nyt saaneet kolmetoista fiksua ja koulutettua nuorta antamaan kasvot koulutusmarkkinoinnillemme. Saakoot he meidän kaikkien UEFilaisten tuen tässä arvokkaassa työssään!

-Marko/ opinto- ja opetuspalvelut