Menneen ja tulevan peilaamista

Vuoden vaihteessa usein pysähdytään hetkeksi pohtimaan kulunutta vuotta – niin minäkin teen. Vuosi 2013 on ollut ainakin vauhdikas. Maaliskuulla aloitin hallinnon harjoitteluni ja pääsin toteamaan monenlaisia asioita työelämästä, joita en ollut tajunnut aiemmin. Kesän toimin ohjaajana ja työnkuvani oli todella laaja. Kesällä sain myös tietää pääsystäni aikuisopettajan pedagogisiin opintoihin, joihin olin hakenut keväällä ja syksy menikin pitkälti opetusharjoitteluiden merkeissä. Lokakuulla sain tietää päässeeni UEF-lähettilääksi ja olin siitä melko pähkinöissäni. Olin halunnut työhön todella paljon ja oli tyydyttävää huomata, että kun tarpeeksi jotain haluaa, niin sen voi saavuttaa.

Aurora-rakennus

Koko vuoden ajan elämääni on myös värittänyt ainejärjestömme Kassos, jonka puheenjohtajuudesta luovun huomisesta alkaen. Aiemmin halusin suuntautua erityisesti henkilöstöhallintoon, mutta toimittuani muille hallituslaisille esimiehenä ja kohdattuani todella haastaviakin tilanteita (ja hakattuani hetkellisesti päätä seinään) ja toisaalta tehtyäni töitä organisaatioissa, joissa on ollut YT-neuvottelut käynnissä, niin en ole asiasta enää varma. Haluanko olla se, joka on aina ilmoittamassa huonoista uutisista, saneerauksista, irtisanomisista ja leikkauksista muille? En tiedä, mutta onneksi tässä on vielä hieman aikaa miettiä. Ja todennäköisesti miettimisistäni huolimatta päädyn joihinkin aivan muihin tehtäviin, kuin alunperin suunnittelin. 

Eli oikeastaan vuoteni on ollut hyvin työpainotteinen. Olen paiskinut töitä kaksin käsin ja haastanut itseäni paikoitellen aika äärirajoille. Toisaalta: jokaisesta keittämästäni sopasta olen selvinnyt voittajana ja monenlaista kokemusta on kertynyt roppakaupalla! On myös mukava välillä opintojen vastapainoksi päästä kokeilemaan asioita käytännössä.

Keskellä päivääkin on hämärää

Viimeisen vuoden aikana olen myös alkanut ymmärtää, miten paljon olen saanut irti koulutuksestani. Se ei ole välttämättä suoraa osaamista, mutta olen alkanut huomata, miten hahmotan paremmin syy-seuraus-suhteita, osaan ratkoa ongelmia, päätellä loogisesti, etsiä tietoa ja soveltaa melkein mitä vain mihin vain. On tullut myös testattua, että taito oppia uutta on melko hyvin hanskassa. Paljon asioita, joita ei ole ymmärtänyt ensimmäisinä vuosina, on avautunut näin viidentenä vuotena ihan uudella tavalla. Ehkä vähän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan (tai sitten vain yritän kuvitella oppineeni jotain, ettei kaikki vuodet olisi mennee harakoille. Kuulostaa pätevämmältä, kun ympäripyöreästi ilman mitään konkretiaa vakuuttaa oppineensa vaikka sun mitä)!

Lammikko kampuksen viereisessä puistossa

Vuoden vaihteessa on myös aikana suunnata katseita tulevaan. Mitä vuosi 2014 tuo mukanaan? Tammikuu menee tiiviisti opetusharjoittelussa ja UEF-lähettilään hommissa, aika monta paikkakuntaa tulee valloitettua tuolloin ja jaettua UEF:in ilosanomaa eteenpäin. ;) Opettajapätevyys pitäisi olla toivon mukaan kesän alkuun mennessä takataskussa ja sen jälkeen voikin alkaa keskittää katsetta paremmin graduun. Gradu on jyskyttänyt koko syksyn takaraivossani, mutta kun ei ole ollut aikaa tehdä sitä, niin on ollut pakko hyväksyä prioriteettijärjestys. Tosin en ole ihan varma, onko graduohjaajani ymmärtänyt, miten kiireinen olen, joten yleensä maastoudun, jos hän meinaa tulla vastaan Educan käytävillä. Loppu syksystä sitten toivon mukaan pitäisi valmistumisen maalin häämöttää nenän edessä.

Paljon muutoksia ja paljon töitä on siis luvassa, mutta en ole koskaan halunnut mennä siitä, mistä aita on matalin (vaikka joskus olisi ehkä kannattanut). Hyvää vuotta 2014 kaikille, poksautelkaa raketteja ja käyttäytykää sopivasti. ;) Laitoin tähän upeita kuvia Joensuusta, jossa näin tammikuun kynnyksellä nurmi vihertää ja taivas on miellyttävän harmaa. Toivottavasti vuosi vaihtuu yhtä talvisissa merkeissä myös muualla päin Suomea!

- Sara, kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen asiantuntijakoulutus (=kasvis)

Joulu kotona

Minä vietin jouluni aivan perinteisesti kotikotona vanhempieni luona täällä Joensuun lähellä. Toisin kuin moni muu paikkakunta ympäri Suomea, me saimme valkoisen joulun. Vaikka lämpömittari on ollut plussan puolella ja vettä satanut, niin maa on vieläkin valkoinen.

Joulun ohjelma on mennyt hyvin perinteisesti. Aattoaamuna heräilin yhdeksän jälkeen ja aamupalan ja muiden aamutoimien jälkeen rauhoituin katsomaan viimeiset minuutit Joulupukin Kuumasta linjasta ja sen jälkeen vuorossa oli Lumiukko, joka on ehdottomasti katsottava joka joulu. Päälle vielä joulurauhan julistuksen katsominen ja loppupäivä vain rentoilua. Illalla kuuden maissa söimme jouluruuan ja noin kahdeksan maissa jaoimme lahjat kuusen alta. Tänä vuonna Joulupukki toi minulle muun muassa viinilaseja, lahjakortteja ja sähkövatkaimen. Olin ilmeisesti ollut tarpeeksi kiltti tänäkin vuonna!

Juustotarjotin paikallaan

Meidän perheessä lanttu- ja porkkanalaatikot ostetaan kaupasta, mutta imelletty perunalaatikko, karjalanpiirakat ja leivonnaiset tehdään itse. Karjalanpiirakat eivät meiltä ihan heti lopu. Joulukuun puolessa välissä pienen 56 kappaleen harjoituserän jälkeen leivoimme äitini kanssa vielä 224 karjalanpiirakkaa lisää (laskimme jokaikisen). Piirakat paistoimme tietenkin leivinuunissa.

Piirakkatalkoot hyvässä vauhdissa

Yleensä joululomalla tulee luettua aika tavalla, mutta tänä jouluna olen lukenut vain Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -lastenkirjan ja aloitellut Mauri Kunnaksen sarjakuva-albumia. Mietinkin, että olenko nyt jotenkin huono kirjallisuuden opiskelija, kun lukusaldo on niin hävettävän alhainen? Jotenkin ei lukeminen nyt kuitenkaan täysillä nappaa, kun tuntuu, että koko syksyn sai viettää kirjojen ja esseiden kanssa. Aikaa olen kuluttanut rentoutumalla ja pelkästään olemisella.

Kuusemme tänään tapaninpäivänä, ulkonakin on vielä valkoista ja jouluruokaa syötiin vielä tänäänkin

Huomisesta alkaen minulla onkin luvassa vähän erilaisempaa lomaohjelmaa pelkän lekottelun ja oleilun sijaan, sillä minä ja poikaystäväni muutamme uuteen asuntoon tässä vuodenvaihteen tienoilla. Alkoihan jo tämä tekemättömyys kyllästyttää! Seuraavat päivät menevätkin tavaroiden kanssa rappusia rampatessa ja edellistä kämppää kuuratessa.

Hyvät uudet vuodet kaikille!

Terveisin,

Maarit, kirjallisuus ja suomen kieli

Joulun viettoa Edmontonissa

Joulun viettooni on perinteisesti kuulunut kokoontuminen perheen kotitilalla Toivakassa. Siellä olen pystynyt irtautumaan opiskelijan arjesta ja mieltä stressaavista tekijöistä. Tosin tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa poissa perheen jouluperinteistä, sillä olen joulun ja uuden vuoden heilani luona Kanadassa. Hän on lukuvuoden kestävässä maisterivaiheen vaihto-ohjelmassa Edmontonissa Albertan yliopistossa. Hänen vaihtonsa alkoi elokuussa ja odotettavasti päättyy kesä-heinäkuun vaihteessa, joten luontevaa oli tulla näin joululoman aikaan hänen seurakseen.

Pirteä (muovinen) joulukuusemme

Yhdistävänä tekijänä miulla ja heilallani on joulun vietto muualla kuin perheen parissa ja siten myös ensimmäinen yhteinen joulumme. Joulua olemme rakentaneet enemmän ja vähemmän perinteisesti. Joulukuusi (valitettavasti muovinen) on pystytetty ja koristeltu joululaulujen soidessa taustalla. Saatoimme itsekin hieman hyräillä ja tanssahtaa laulujen tahtiin.

Aamupalalla nautimme lämpimistä bageleista ja pikakahvista, mikä on suhteellisen kaukana omista jouluperinteistäni. Yllättävänä asiana oli kahvin maistuvan paremmalta pikakahvina kuin suodatinkahvina, Pauligin kahvia tulee nopeasti ikävä täällä ollessaan. Aamupalan jälkeen alkaa jouluruuan valmistaminen huomattavasti perinteisemmissä merkeissä. Jouluaterialla tulee olemaan monia suomalaisia perinneruokia, pois lukien joulukinkku. Kinkut olivat sen verta harvassa ja isoja ettei siitä tänä jouluna päästä nauttimaan. Korvasimme kinkun luovasti lihapullilla (jotka itse valmistamme jauhelihasta kera mausteiden) ja uunilohella, sillä allekirjoittanut ei kalkkunaa nauti joulupöydässä. Lihapullien seuraksi teemme porkkana- ja perunalaatikkoa sekä erilaisia keitettyjä kasviksia. Nautinnollisia tuloksia jännitetään vielä silloin, kun Suomessa Nukkumatti on jo ottanut joulunviettäjiä matkaansa.

Hämäävä on tämä 9-tunnin aikaero, joka tällä hetkellä vallitsee Edmontonin ja Suomen välillä. Kun täällä olemme vasta heränneet ja aloittaneet päivän jouluvalmisteluin, niin siellä kotikonnuilla nautitaan jo joulun antimista. Vaikka etäisyys on hirmuinen, se lyhenee kummasti nykyteknologian avulla. Olemme kumpikin yhteydessä omiin perheisiimme Skype:llä välittääksemme joulutervehdyksen.

Pientä palasta jouluillan viettoon.

Rauhallista ja rentouttavaa joulunajan viettoa toivottaen:
Juho

Vapaa-ajan merkityksestä

Yliopisto-opiskelijan aika kuluu hyvin usein harjoitustehtävien tekemiseen, luennoilla istumiseen, ryhmätöiden tekemiseen, oppimispäiväkirjojen työstämiseen, tiedon hankkimiseen… Kaikenlaiseen opintoihin liittyvään puuhaan. Opiskelu vaatii veronsa, eikä tuloksia tule ilman ahkeraa työntekoa. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei vapaa-ajan merkitystä kannata väheksyä. Kukaan ei jaksa opiskella ikuisesti, jos opinnoille ei ole jotain tasapainottavaa tekijää. Se tekijä voi olla mitä tahansa urheilusta kulttuuriin, tietokonepeleistä lukemiseen, mikä vain itseä rentouttaa. Tärkeintä on tyytyväinen olo ja hyvä mieli.

Salibandya KSS:n paidassa, (c) Jari Turunen

Kun itse aloitin opintoni syksyllä 2010, oma vapaa-aikani kului melko pitkälle salibandyn parissa. Harrastus antoi minulle paljon: sain uudessa kaupungissa nopeasti paljon tuttuja, pääsin liikkumaan mielekkäällä tavalla ja pääsin joukkueen kanssa osallistumaan erilaisiin mielenkiintoisiin tapahtumiin. Harrastus oli minulle jo yläkoulusta asti rakas, joten oli mukava säilyttää elämässä jotain ennestään tuttua. Kuitenkin muutto uudelle paikkakunnalle, ensimmäistä kertaa itsekseen asuminen ja yliopisto-opintojen aloittaminen olivat uusia ja osittain stressaaviakin tapahtumia. Vanha harrastus uudessa porukassa antoi kuitenkin runsaasti voimia ja auttoi jaksamaan arjessa.

Koiranpentu Vili

Tuosta syksystä on nyt kulunut reilut kolme vuotta.  Olen tässä välissä ehtinyt vaihtamaan opiskelukaupunkia Kuopiosta Joensuuhun ja samalla vaihtamaan myös vapaa-ajan painopistettä. Salibandy vaihtui tänä syksynä viimein muuhun liikuntaan, kuten lenkkeilyyn ja kuntosaliin. Olen myös ehtinyt kokeilemaan järjestötoimintaa ainejärjestömme hallituksessa ja viritellyt pitkän tauon jälkeen myös lukuharrastusta jälleen käyntiin. Joulukuun alussa sain jälleen uuden tavan viettää vapaa-aikaa, sillä luokseni muutti suomenlapinkoiran pentu. Tärkein näitä erilaisia toimia yhdistävä tekijä on ollut se, että vapaa-aikaa on riittänyt ja olen käyttänyt sen itselleni mielekkäällä tavalla.

Haluaisinkin siis sanoa, että kaikista opiskelukiireistä huolimatta myös yliopisto-opiskelijalla on vapaa-aikaa. Lisäksi olen voinut itse aikatauluttaa vapaa-aikaa ja opiskelua, sillä itsenäistä työtä on yleensä melko paljon suhteessa kontaktiopetukseen.  Voin siis usein päättää, teenkö opiskeluhommat aamulla vai illalla ja milloin pidän vapaata. On oikeastaan aika rentouttavaa käydä esimerkiksi heti aamusta lähes tyhjällä kuntosalilla. Tämän jälkeen on mukava pistäytyä rauhassa kotona, käydä kenties yliopistolla ja kirjastossa tekemässä hommia ja palata jälleen kotiin. Koska päivän kuntoilut on jo hoidettu, ei itseään ole mikään pakko raahata enää ruuhkaiselle kuntosalille.

Ainakin itselleni vapaa-ajalla on jaksamisen kannalta erittäin suuri merkitys. Kehotankin siis jokaista miettimään, miten itse käytät vapaa-aikasi. Tuohan vapaa-aika sinulle energiaa puurtaa ja onhan sinulla ylipäätään vapaa-aikaa? Joskus myös pidempi vapaa, kuten loma, tekee opiskelijalle hyvää. Itselläni alkoi tänään parin viikon mittainen joululoma, jonka aikana aion ladata akkuja kevättä varten. Toivotankin siis mukavaa joulua kaikille ja muistakaahan rentoutua, jotta jaksatte taas myöhemmin puurtaa opiskeluiden/töiden parissa!

-Annu-

...Syksy meni jo...?

Eräänä talvisena päivänä vuonna 2011, aika oli tullut täyteen. Minulle oli tullut taas halu opiskella. Muistan tuon hetken elävästi. Tuo ajatus ja työkavereiden kannustus Joensuusta johtivat lopulta siihen, että aloitin hoitotieteen opinnot Kuopiossa 2012. Missään vaiheessa ei käynyt edes mielessä, etteikö se olisi mahdollista. Joitakin uhrauksia muuttaminen toiselle paikkakunnalle vaati, mutta ainakaan tähän mennessä mikään niistä ei ole kaduttanut, oikeastaan tästä kaikesta on koitunut minulle ja perheelleni vain hyvää.

 

Opintojen alusta saakka päätin, että opiskelen kuten tekisin töitä. Aamulla lapset menevät päiväksi päiväkotiin ja sen jälkeen alkaa minun "virka-aikani" klo 08:30-16:00. Tämä "virka-aika" pitää sisällään kahvi- ja ruokatauot. Tämän "virka-ajan" pyrin tekemään opiskeluhommia, niin aktiivisesti kuin mahdollista. Mielestäni voin vaatia itseltäni tämän, koska edellytetäänhän työntekijänkin työskentelevän työaikanaan... eiks juu?  Ilta-ajan ja viikonloput pyrin pyhittämään muille asioille kuin opiskelulle, sillä edelleenkin näen elämän tarkoituksen aivan jossain muualla!!!

Kaikilla hoitotieteen opiskelijoilla on jokin terveysalantutkinto. Minä olen ammatiltani sairaanhoitaja. Työkokemustakin on päässyt kertymään kohta liki 10 vuotta. Opiskelun ohella olen pyrkinyt  tekemään myös keikkatöitä. Suuri kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu KYS teho-osastolle. Töiden tekeminen on mitä parhainta vastapainoa opiskelulle. Minun täytyy myöntää, että kertaakaan ei ole ollut hankalaa tai vaikeaa mennä työvuoroon. Välillä suorastaan kaipaa työkavereita ja potilaiden hoitamista. Opiskelu on ollut minulle pieni tauko työarjen oravanpyörästä ja se on tehnyt minulla vain hyvää ja uskallan suositella tätä "lääkettä" myös muille sitä tarvitseville. Ja opintotuen tulorajat pitävät hienosti siitä huolen, ettei tee mieli tehdä liikaa töitä, eikä ostella mitään turhuuksia...

Havahduin tänään, kun kurssikaveri kommentoi että: "ajatella, vastahan sinä Tuomo valittelit sitä, että ei meinaa tämä syksy lähteä nyt käyntiin ollenkaan...". Ei se missään vaiheessa kunnolla lähtenytkään käyntiin, mutta niin sitä vain selvittiin. Syksy piti sisällään mm. jos jonkinlaista tutkimusmenetelmää, tilastotiedettä, didaktiikkaa ja opetusharjoittelua. Eli paljon tuli opittua ja tehtyä, mutta missään vaiheessa ei oikein tullut pysähdyttyä ja levättyä. Seija myrskyn sähkökatkot rikkoivat sopivasti tietokoneen ja se  lähti "lataamoon". Ainiin ja se joulukin on ihan just. Olisiko nyt tarpeeksi hyviä syitä hiljentyä joulunviettoon ja ajatella välillä ihan muita asioita. Hyvää joulua kaikille!!! 

t: Tuomo ("hoitotiedemies")

                        

Kotikoetta,pikkujouluja ja ravitsemustieteen 30-vuotisjuhlaseminaari

En tiedä, pitäisikö hävetä vai onnitella itseään hyvästä alavalinnasta, mutta muiden stressatessa joulua edeltävästä tenttiputkesta, voin todeta, että itselläni varsinaisia tenttejä on näillä viimeisillä opiskeluviikoilla pyöreät nolla. Koko syksyn aikanakin olen osallistunut vain yhteen viralliseen tenttiin ja pariin ”pistariin”. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö ravilla (suomennos: ravi=ravitsemustiede) tehtäisi töitä opintopisteiden eteen. Potilastapaamisia, pakollisia harjoituksia, raportteja, seminaareja ja luentoja on mahtunut minunkin syksyyni. Tämän viikon projektina oli viimeistellä gastroenterologian kurssin kotikoe. Selkokielellä kyse oli siis eräänlaisesta ryhmässä kirjoitettavasta esseestä tai tutkielmasta, jossa käsiteltiin maha-suolikanavan sairauksien laadukasta ravitsemushoitoa. Vaikka ryhmätyöskentely vaatiikin aikataulujen sumplimista ja kirjoitusvastuun jakamista, on pakko myöntää, että tällaiset tehtävät ovat silti vähemmän stressaavia kuin kuumeinen tenttiin pänttääminen. Sitä paitsi on kiva, kun ryhmässä muilla on lahjakkuuksia, jotka täydentävät omaa osaamista. Koneiden kanssa umpisurkeana olen hyvin iloinen siitä, että kotikoeryhmääni kuului visuaalisesti ja tietoteknisesti lahjakas jäsen, joka suoristi kaavioni vinossa olevat nuolet ja tuotti upeita prosessoituja liitteitä!

Kotikokeen lisäksi viikkoon on mahtunut myös rennompaa ajanvietettä. Tiistaina pelailimme futsalia ainejärjestön salivuorolla. Itsehän en hallitse mitään tekniikkalajeja, vaan ainoat valttini urheilussa ovat into ja hyvä kestävyys, mutta onneksi meidän porukassa ei lasketa maaleja tai tuijoteta suorituksia ryppyotsaisesti! Hikoilun jälkeen suuntasin viettämään iltaa SPR:n Kaveriksi!-hankkeen luennon ja pikkujoulujen merkeissä. Söimme Kuopion keskustan ravintola Introssa kolmen ruokalajin menun, johon kuului vihersalaattia saksanpähkinöiden kera, merilohta ja neulapapu-perunapaistosta sekä vaniljajäätelöä suklaakastikkeella. Harmi, ettei kamera ollut matkassa, koska suussa sulavan maun lisäksi annokset olivat myös kauniita katsella. Vapaaehtoisena toimimisessa on puolensa...

Pikkujoulutunnelmat jatkuivat keskiviikkona vuosikurssimme perinteisen pipari-illan merkeissä. Paikalla olivat lähes kaikki syksyllä 2010 ravitsemustieteen opintonsa aloittaneet. Kuten ravilaisten juhlissa aina, olivat tarjoilut jälleen prameat: klementiinejä, omenoita, glögiä, sinihomejuustoa, itse leivottua leipää ja tietenkin niitä pipareita. Sanoisin, että illan emäntä ja perinteen lanseeraaja oli ylittänyt itsensä, sillä mm. ruis- ja sämpyläjauhoja sisältänyt vegaaninen taikina oli parempaa kuin yhtenäkään aiemmista vuosista. Yksi ravitsemustieteen opiskelun parhaista puolista onkin ehkä se, että pienen vuosittaisen sisäänoton, monien ryhmätöiden ja yhteisten kurssien myötä opiskelukaverit tulevat pakostikin tutuiksi ja vähintäänkin oman vuosikurssin kesken vallitsee voimakas yhteisöllisyys. Aikaa vietetään yhdessä myös opintojen ulkopuolella.

Juhlallinen viikkoni huipentuu tänään ja huomenna pidettävään ravitsemustieteen 30-vuotisseminaariin, johon osallistuu toistasataa alan opiskelijaa ja jo valmistunutta ammattilaista. Tämän päivän seminaarin avasi toimittaja ja viime vuoden Tieto Finlandia –palkinnon voittaja Elina Lappalainen aiheenaan ruoantuotannon etiikka. Muita iltapäivän teemoja olivat esimerkiksi ravitsemustutkimuksen tulevaisuuden haasteet, aliravitsemus maailmalla sekä genetiikan ja elintapojen vuorovaikutus. 

Huomenna jatketaan klo 8.30 alkaen. Tässä vaiheessa joku lukijoista varmaan miettii, miksi vietän vapaaehtoisesti monta tuntia seminaareissa istuen. Ehkä minulla ei ole muuta elämää tai sitten olen vain niin innostunut alastani, että haluan oikeasti kehittyä hyväksi asiantuntijaksi ja panostaa oppimiseen enemmän kuin pakollisen minimin. Voisin veikata, että jälkimmäinen pitää kuitenkin enemmän paikkansa. Mainittakoon, että toki näistä seminaareista saa myös muutaman merkinnän pakollisia kursseja varten, mutta uskallanpa väittää, että olisin osallistunut, vaikkei saisikaan.

Näin lopuksi haluan tiivistää tämän blogautuksen sanoman, jos joku ei jaksanut koko tekstiä kahlata läpi tai muuten vaan kadotti punaisen langan matkalla:

1. Yliopisto-opiskelu ei aina ole järjettömän rankkaa. 

2. Opiskelun lisäksi jää aikaa myös juhlimiselle ja harrastuksille, jos niin haluaa. 

3. Yhdistystoiminta on palkitsevaa, eikä sen ole pakko tapahtua ainejärjestössä. 

4. Kun valitsee alansa oikein, saattaa jopa inspiroitua opinnoistaan.  

T. Leija-Lotta ravilta

Kokouksia, valmistujaisjuhlia ja gradua

Astellessani syksyllä 2008 Joensuun yliopiston päärakennuksen, Carelian etupihalle tuntui gradu kovin kaukaiselta asialta. Olin tuolloin pieni ja jännittynyt fuksi, joka etsi muiden uusien opiskelijoiden joukosta historian tuutoreita ja muita fukseja. Ensimmäisistä päivistä on jäänyt mieleen paljon uusia naamoja, uusia asioita, uusia käytäntöjä ja uusia rakennuksia.

Nyt, reilut viisi vuotta myöhemmin nuo uudet naamat ovat tulleet enemmän ja vähemmän tutuiksi, rakennuksissa osaa jo kulkea melkein silmät ummessa ja yliopiston käytäntöjä on tullut opetettua tuutorina uusille fukseille kolmen vuoden ajan. Tähän reiluun viiteen vuoteen mahtuu paljon upeita kokemuksia, lukuisia tenttejä, kasapäin luentoja, satoja ellei jopa tuhansia kuppeja kahvia, opiskelijahintaisia lounaita, bileitä, urheiluturnauksia ja kokouksia. Viidessä vuodessa myös yliopisto on muuttunut Joensuun yliopistosta kolmen kampuksen Itä-Suomen yliopistoksi, joka on laajentunut Suomen monialaisimmaksi tiedeyliopistoksi.

Toimittuani nyt parin vuoden ajan Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) edustajistossa, kolmen kampuksen yliopisto on tullut ihan käytännössä tutuksi. Edustajistotyön kautta olen päässyt tutustumaan loistaviin tyyppeihin yli oppiaine ja kampusrajojen Savonlinnasta Kuopioon. Viimeksi lauantaina vietin päivän aamuyhdeksästä aamukahteen edustajiston kahden kokouksen ja pikkujoulujen merkeissä Kuopion kampuksella. Yhteisömme on aidosti monitieteinen ja monikaupunkinen. Tämä on yliopistomme ja ylioppilaskuntamme ehdoton vahvuus, koska pääsemme aitoon vuorovaikutukseen erilaisista tieteellisistä ja alueellisista taustoista tulevien opiskelijoiden kesken. Suosittelen kaikille nykyisille ja tuleville opiskelijoille osallistumista ylioppilaskuntatyöhön. Se ottaa aikaa ja energiaa, mutta antaa vastapainoksi ikimuistoisia kokemuksia ja elämyksiä, joita ei voi mitata rahassa eikä opintopisteissä!

Miksi mietin juuri nyt opiskeluaikaani taaksepäin? Syy on yksinkertainen: valmistuminen ja työelämä kolkuttelevat jo aivan nurkan takana. Alkusyksystä läpäisin opintojeni viimeisen pakollisen kirjatentin, Historiantutkimuksen klassikot, johon luin sosiaalihistorian merkkiteoksia Emmanuel Le Roy Ladurielta, Carlo Ginzburgilta, E.P. Thompsonilta ja Natalie Zemon Davisilta. (Älä huoli, nimet tulevat tutuksi, jos päätät valita oppialaksesi historian!) Eilen vietin yliopistourani ensimmäisiä ja varmaankin viimeisiä valmistujaisia, jotka yliopisto minulle järjestää. Puolentoista vuoden työteliäs, haastava ja opettava sivuainerupeama opinto-ohjaajan erillisten opintojen parissa päättyi ja juhlistimme urakkaa musiikin, lahjojen, kiitospuheiden ja hyvän ruoan parissa! Ainutlaatuinen elämys, sillä humanististen tieteiden kandidaatin paperit tulivat aikanaan postissa. Olo oli hieman haikea, kun tiiviiksi muodostunut porukka jo työssä olevia opetusalan ammattilaisia ja sivuaineopiskelijoita hajosi viimeistä kertaa ympäri Suomea. Tosin lupasimme jo tavata porukalla Joensuun opopäivillä 2015!

Gradua, gradua ja gradua...

Eilisen jälkeen minulla on opinnoissani jäljellä enää yksi etappi ennen valmistumista filosofian maisteriksi. Kyseessä on se joidenkin mielissä jopa maagisia mittasuhteita saanut pro gradu eli iso-G. Itse suhtaudun graduun kuin mihin tahansa muuhun opiskelutyöhön: se on vaan tehtävä ja sillä hyvä. Tekstiä minulla on kasassa jo kolmisenkymmentä sivua eli reipas 1/3 lopullisesta työstä. Arkistossa Mikkelissä, Joensuussa ja Kajaanissa olen istunut sen verran, että materiaaliakin on jo paljon kasassa. Nyt pitäisi vain jatkaa kirjoitustyötä. Syksyn ainejärjestö-, opo-opinto- ja ylioppilaskuntakiireiden vuoksi kirjoittaminen on jäänyt. Tarkoitus on jatkaa kirjoittamista tammikuussa, kun kalenterissa on oikeasti aikaa. Ja sitten minä sen myös kirjoitan loppuun, tämä olkoot lupaus kaikille blogin lukijoille! Jääkää siis odottamaan kevään blogipostauksia, jossa joko hajoilen lupaukseeni tai tuuletan tarkastettavaksi jätettävää gradua.

Hyvää joulunodotusta!

-Miika-

Hampaan opetuslapset

Studia porukkamme- Itä-Suomen Yliopisto, Savonia AMK ja Karelia AMK

Hampaalaisen viikko. Maanantaina oli fysiologian tentti. Oli taas lukemiset jääneet hieman viime tinkaan, joten luin sitten viikonlopun kokonaan, jatkoin sunnuntai yöhön  ja lopetin maanantaina 04:30. Pari tuntia unta ja fysiologian tentti klo 8. Kannatti panostus. Tentti meni läpi! J Tentin jälkeen juoksin junaan. Seuraavat päivät menikin sitten Studia-messuilla Helsingissä edustaen Itä-Suomen yliopistoa. Paljon oli kiinnostuneita hampaasta ja lääkiksestä. Välillä pääsin jopa psykasta ja kauppiksesta jakamaan tietoa. Onneksi on kavereita joka alalla, niin on helppo heidän kokemuksiaan jakaa eteenpäin. Mukavinta messuilla oli nähdä niin monen iloisen kuulijan kasvot, kun kerroin kuinka mukavaa Kuopiossa hampaalla opiskelu on. Kuopion lääkiksestä kiinnostuneet yllättyivät positiivisesti kuullessaan, että Kuopion lääkis on Suomen suurin. Ensi vuoden sisäänotto on 164. Hampaallekin otetaan 40 uutta opiskelijaa.

Minä ja opetuslapseni (ensi syksyn hampaan opiskelijat)

Studian jälkeen palasin Kuopioon ja alkajaisiksi menin vierailemaan farmasian opiskelijoiden pikkujouluissa. Itsenäisyyspäivän aattona oli Nirsbyn appro. Kiersimme denttareiden koteja ja suoritimme tehtäviä Suomen itsenäisyyteen ja suomalaisuuteen liittyen.

Loppuviikko on mennyt Jalkapallopeijaisten tahdittamana. Se on suomen suurin sisäjalkapalloturnaus. (Tehoni tällä hetkellä 1+3 :D ) Illalla tänään lauantaina vielä yksi peli, jonka jälkeen pikkujoulutunnelmiin lääkis-kauppis pariskunnan luo. Sunnuntaina vuorossa shoppailua Ikeassa ja latinalaista paritanssia. Tanssiminen on aina yksi viikon kohokohdista, vaikka olenkin ihan käsi siinä. No, ehkä mä joskus opin.

Tällä viikolla on jäänyt opiskelut hieman vähemmälle huomiolle. Syksyn viimeinen tentti takana, niin motivaatio hieman kärsinyt. :/ Neurotieteiden kurssi kuitenkin alkoi tällä viikolla, joten pitää ensi viikolla siihen hieman yritää käyttää aikaa, ettei käy samalla tavalla kuin fysiologian tentin viimeisten päivien paniikkilukemiset.

Víikkonloppu keskellä viikkoa

Studia-messut ovat takanapäin ja junassa istutaan matkalla kohti Joensuuta. Olo on kuin olisi koko viikonlopun bilettänyt, mutta eihän tässä olla muuta kuin messuilla pari päivää vietetty. Fyysisten kärsimysten (seiso itse kahdeksan tuntia ja huuda kilpaa laulajapojan kanssa) jälkeenkin reissu oli hieno kokemus. Samalla tutustui kanssaopiskelijoihin sekä Savonia että Karelia ammattikorkeakouluista.

Studia-messut ovat isoin koulutustapahtuma Suomessa. Tiistaina kävijöitä oli noin 9000 ja esitteet jaettiin jo silloin ensimmäisen kerran loppuun. Yliopistosta kiinnostuneita riitti. Koko päivän ajan oppi paljon myös muista aloista, kun aina kohdalle sattuneet opiskelijat eivät olleet kiinnostuneet siitä omasta alastani. Suosikkien asemaa koulutusaloista pitivät lääketiede, ravitsemustiede, psykologia, kuppatiede (toim. huom. kauppatiede), oikeustieteet ja farmasia. Anton sai pitää lääketieteen esittelyjä non-stoppina koko ajan.

Tiistai-iltana muilla oli suunnitelmissa yhteistä ravintolareissua koko porukan kanssa Helsingin keskustaan. Leija-Lotan, Elisan ja Maaritin kanssa mietittiin mukaan lähtöä, mutta lopulta idea kuivui kokoon ja ajauduimme vain alakerran hotelliravintolaan. Mummotyyliin olin nukkumassa jo kymmeneltä. Eli se siitä villistä Helsinkiin tutustumisesta...

Keskiviikkoiltana hotellilta lähtiessä tajusin, että en ole edes käynyt ulkona kahteen päivään! Messukeskukseen pääsi liikkumaan sisäkautta ja syömisetkin tuli hoidettua hotellilla. 

Messuilla on yleensä erilaisia oppilaitoksen logolla varustettuja tavaroita (kyniä, heijastimia yms.) tai karkkia, joita jaetaan messukävijöille. Meidän jakotuote tänä vuonna oli polkupyörän satulansuoja, joka esiintyy kuvissa. Tuote sai meidät hyvin innovatiiviselle tuulelle ja keksimme messujen aikana sille monia uusia käyttötarkoituksia. Kuvista tulee esille muutamia kruununjalokiviä. Yksi näistä, kengänsuojat, pelasti kokonaan yhden messuvieraan päivän. Eräällä tytöllä oli kengät hanganneet niin kovin, että hän joutui ottamaan ne pois jalasta. Kengänsuojien ansiosta hän pystyi jatkamaan kiertelyä ja sukat pysyivät puhtaina. Ja tämä on tositarina!

Tässä oli vähän tunnelmia messuista omasta näkökulmastani. Anton bloggaa messuista vielä tällä viikolla ja Facebookissa meidän sivulla on paljon lisää kuvia. Käykää katsomassa!

Eveliina