Tavallinen keskiviikko

Herään aamulla klo 06.07 koiran rapisteluun. ”Voi ei, Vili, nuku vielä hetki!” Ei auta, pakko nousta ja lähteä käymään pennun kanssa nopsasti pihalla. Kirpeä pakkasaamu herättää tehokkaasti ja muutaman minuutin kuluttua olen takaisin sisällä, nyt tosin paljon virkeämpänä. Alan puuhailla aamupalan parissa: iso lasi vettä, kaurapuuroa maidolla ja voisilmällä, pala leipää ja appelsiini. Appelsiinit ovat muuten nyt hurjan hyviä! Kun oma aamupala on tuhottu, on aika antaa karvakaverillekin ruoka. Tämän tyhjentäessä omaa kuppiaan sujautan toppahousut jalkaan ja valmistaudun lähtemään jälleen ulos.

Kello ei ole vielä edes seitsemää ja se näkyy. Joensuu on hiljainen, liikkeellä on lähinnä talonmiehiä ja satunnaisia töihin menijöitä. On mukava kävellä keskustan rauhaisia katuja pitkin. Reipas puolen tunnin kävelylenkki rentouttaa ja saan rauhassa ajatella tulevan päivän ohjelmaa: luentoja, kauppalistaa, oppimistehtäviä. Pidän järjestelmällisyydestä ja listoista, ja nyt voin rauhassa laatia päivän kulun mielessäni. Selkeä suunnitelma auttaa selviämään myös rankemmista päivistä, onneksi tänään ei tosin ole sellainen.

Kahdeksaan mennessä olen tehnyt aamutoimet, pukeutunut ja pakannut laukkuni. On aika lähteä yliopistoa kohti. Pyöräilen hengitys huuruten lyhyen matkan Auroralle, nyt liikennettä on huomattavasti enemmän. Ehdin vaihtaa muutaman sanan opiskelukavereideni kanssa ennen kuin luento alkaa. Luennon aiheena on liiketoiminta ja yrittäjyys.

Pari tuntia hurahtaa nopeaan ja pian onkin pienen tauon paikka. Käymme juomassa Aurassa kahvit ja teet, ja vaihtamassa kavereiden kanssa lisää kuulumisia. Tämän jälkeen onkin aika palata luentosaliin, nyt aiheena on rahoitus. Molemmat päivän luennot kuuluvat kauppatieteisiin, jota luen sivuaineenani. Itä-Suomen yliopiston vapaan sivuaineoikeuden vuoksi tämä on mahdollista, joten hurraa UEF! Ei hankalia pääsykokeita, mutta silti saan osani kauppatieteiden opinnoista. :)

Selfie. Ulkoilu on kivaa!

Puolilta päivin luennot ovat ohi, joten onkin aika suunnata takaisin kotiin. Jääkaapista löytyy vielä eilisen ruuan jämät, joista muodostuu lounaani. Tämän jälkeen onkin jälleen aika ruokkia myös karvaisempi asukki ja suunnata päiväkävelylle. Nyt kadut ovat täynnä ihmisiä ja autoja, eikä omasta rauhasta ole tietoakaan. Luovimme kuitenkin ihmisten ohi läheiseen puistoon, jossa kulkijoita on huomattavasti vähemmän. Olen todennut, että nämä kesken päivän tapahtuvat happihyppelyt ovat kaikesta hulinasta huolimatta oikein miellyttäviä. Niiden jälkeen ajatus juoksee taas reippaammin ja olo tuntuu muutenkin virkeämmältä.

Iltapäivän ohjelmassa on käydä ensin kaupassa ja paneutua sen jälkeen oppimistehtävien pariin. Tällä kertaa oppimistehtävät ovat terveystiedon kurssilta. Terveystieto on toinen sivuaineeni, senkin opiskelu on onneksi Itä-Suomen yliopistossa mahdollista. Tehtävät käsittelevät tällä kertaa mielenterveyttä ja matkailijan terveyttä. Teemat ovat usein hyödyllisiä ja erittäin mielenkiintoisia, niin myös tänään. Opiskeltavat asiat on lisäksi usein mahdollista liittää omiin kokemuksiin, mikä motivoi suuresti ainakin itseäni.

Kohta onkin aika ottaa tauko opiskelusta ja valmistaa päivällistä. Kokkaan tänään wokvihanneksia ja täysjyvänuudeleita: nopeaa, helppoa ja maukasta. Päivällisen jälkeen jatkan vielä hetkisen terveystiedon tehtäviä, kunnes kello alkaa lähestyä puoli kahdeksaa. Päivän työt on suurelta osin tehty, joten voin hyvillä mielin laittaa koneen jo kiinni. Annan koiralle iltaruuan ja vedän jälleen toppahousut jalkaan. Rauhallisen lenkin aikana heitän opiskeluun liittyvät asiat mielestä ja rauhoitun jo alkavaa iltaa varten. Kotona katson vielä televisiota, selailen tabletilla nettiä ja luen hetken kirjaa ennen nukkumaan menoa. Pian uni alkaakin jo painaa silmäluomia, joten on aika mennä nukkumaan. Jospa huomenna saisi nukkua edes seitsemään!

Tutkimusta ja kesähaaveita pakkasessa

Hyrrrrr, Kuopioon on ihan totta tullut talvi! Työharjoitteluni päättyi viime perjantaina ja olen onnellisesti palannut takaisin yliopiston kampukselle. (: Ei-niin-onnellinen tosiasia on se, että kandin pitäisi edistyä.. Elämä tuntuu olevan niin täynnä kaikkea muuta kuin opiskelua, ettei koulutöille tunnu aina olevan aikaa!

Ainejärjestömme, Socius ry:n, hallitus 2014 järjestäytyi viime viikolla ja minut nimettiin järjestömme varapuheenjohtajaksi. Olen pestiin tyytyväinen ja työt alkoi samantien. Kuopiossa järjestetään tänä vuonna Sosiaalityön tutkimuksen päivät, joille itsekin aion aktiivisesti osallistua. Tämän vuoden teema tutkimuksen päivillä on etiikka, joka on itsellenikin hyvin kiinnostava aihealue. Sosiaalityötä ei voi opiskella tai tehdä ajattelematta ihmistä ja asiakasta koskevaa eettisyyttä. Olemme hallituksen kanssa suunnitelleet iltaohjelmaa, jonne kutsumme kaikki päiville osallistuvat sosiaalityön opiskelijat. Jännää, vihdoin tapaan sossuja myös muista yliopistoista! On mielenkiintoista kuulla, kuinka heillä opinnot rakentuvat, millaisia urasuunnitelmia heillä on ja millaisena he kokevat yliopistonsa. Jos kiinnostaa, Sosiaalityön tutkimuksen päivien ohjelmaa pääset tarkastelemaan täältä: http://www.uef.fi/fi/yhteiskuntatieteet/sosiaalityon-tutkimuksen-paivat.

Opiskelijalle hyvin tärkeä asia jo tässä vaiheessa vuotta on kesätyöt. Takaraivossa koko ajan kolkuttelee ajatus mahdollisista kesätöistä ja niiden hakemisesta. Olen minä jo muutamia avoimia kesätyöhakemuksia lähetellyt.. Vielä kun jostain kuuluisi jotain! Sosiaalityön opiskelijoilla on Kuopiossa loistava mahdollisuus, koska Kuopion kaupunki on varannut sosiaalityön kesäsijaisuuksia esimerkiksi aikuissosiaalityöstä ja lastensuojelusta tietyn määrän sosiaalityön opiskelijoille. Itse hain viime vuonna lastensuojeluun kesätöihin, mutta koska opintoja oli takana vasta vähän, ei kesätyötä silloin vielä sossusta irronnut. Kaupungin kesätyöt eivät ole vielä auenneet haettaviksi, mutta pyrin sinne heti kun hakemuksen saa vain laitettua. ;)

Hieman ihmetystä on kuitenkin aiheuttanut minun kesätyöpaikan ykköstoiveeni.. Tepastelin nimittäin harjoittelun loppuessa vankilan johtajan puheille ja pyysin kesätyöpaikkaa vankilasta vanginvartijana! Työ ei sinänsä koulutustani vastaa, mutta minua kiinnostaisi työskennellä vankien kanssa ja nähdä vartijan työ. Johtaja väläytteli hieman vihreää valoa (ainakin omasta mielestäni), joten odotan innolla josko sieltä myönteinen päätös tulisi! Sitä odotellessa.

Kesätyöt ja harjoittelut ovat opiskelussa hyvin tärkeitä. Silloin saa kokemusta ja näkökulmia opiskelemaansa alaan. Olen kokenut harjoittelut hyvin tärkeiksi, koska olen saanut niiden avulla tarttumapinnan sosiaalityöhön ja tämän vuoksi luennoilla kuuntelu on helpompaa, kun voi liittää teoriaa käytäntöön. Harjoittelut kannattaa myös tehdä erilaisilla kentillä, jotta näkee alan laajasti. Jos menee putkikatseella eteenpäin, voi monta hyvää mahdollisuutta jäädä näkemättä.



Kesää innolla odotellen,

Meri, sosiaalityön opiskelija

OPISKELIJASTA OPETTAJAKSI

Ensihoitajaopiskelijat tauolla

Vuonna 2000 eli n. 14 vuotta sitten aloitin opinnot Savonia ammattikorkeakoulussa Kuopiossa. Vaikka siitä onkin jo aikaa, muistan nuo opiskelun aloittamishetket aivan yhtä elävästi kuin eilisen päivän. Edessä oli uusi opiskelukaupunki ja uudet kuviot. Odotukset olivat kovat ja haaveissa oli tulla vähintäänkin suureksi ihmishenkien pelastajaksi. Yhtenä mieleen painuneista kokemuksista tuolta opiskeluajalta jäi mieleen ääreislaskimon kanylointi – oppitunnit. Mielikuva tulevasta työstä oli hyvin toimenpidekeskeinen. Opettajia pidin oman alansa ammattilaisina, mutta kyseenalaistin tietenkin vähemmän tärkeänä pitämiäni oppiaineita. Opettajan työstä minulla ei ollut mitään tietoa, mutta saatoinpa pitää sitä jopa helppona hommana.

Ensiapuharjoituksessa Kosovossa

Opiskelut päättyivät ja valmistuin lopulta sairaanhoitajaksi. Pääsin heti valmistumisen jälkeen töihin KYS teho-osastolle. Maailma kutsui kuitenkin tätä miestä ja kävinkin palvelemassa rauhanturvaajana Kosovossa vuoden verran. Tämän jälkeen tehohoitajan työt jatkuivat Helsingissä ja myöhemmin Joensuussa. Työssäni olen aina pitänyt opiskelijoiden ohjaamisesta ja sen vuoksi päätinkin reilu vuosi hakeutua takaisin Kuopioon opiskelemaan, tällä kertaa hoitotiedettä, jotta minusta tulisi terveystieteiden opettaja. Muistot palasivat mieleeni kymmenen vuoden takaa… Miksi alun perinkään muutin täältä pois? Nyt tuntuu, kuin olisin tehnyt täyden ympyrän.

Petri näyttää sairaanhoitaja opiskelijoille kuinka kanyloidaan

Vastaavanlaisen ympyräkokemuksen sain myös viime viikolla ollessani opetusharjoittelussa Savonia AMK:ssa Iisalmessa. Oppitunnin aiheena oli se jokaisen sairaanhoitaja opiskelijan odottama ja rakastama ääreislaskimon kanylointi. Nyt olin tosin siirtynyt roolista toiseen. Muistan omalta opiskeluajaltani sen kuinka tärkeänä ja vaikeana asiana pidin kanylointia silloin. Muistan myös sen jännityksen, kun harjoiteltiin kanylointia toisillemme. Kyllä siinä meistä muutama ”otti lukua” jalat seinällä ja täytyy myöntää, että ei se nyt äärettömän miellyttävä kokemus sitten loppupelissä ollutkaan, kun sitä suonta sieltä ”töngettiin”. Kyllä se kovempikin jätkä näköjään nöyrtyy neulan äärellä.

Tuomo opetusharjoittelussa Iisalmessa

Käsitykset monesta asiasta vuosien varrella olivat muuttuneet. Ensinnäkin, jos olin ajatellut opettajan työtä helppona, niin olin väärässä. Ja jos olin pitänyt kanylointia joskus maailman tärkeimpänä asiana, niin olin siinäkin väärässä. Tunteja valmistellessani täytyi ottaa kaikki mahdolliset asiat huomioon ja ennen kaikkea miettiä se: Kuinka saan opiskelijat oppimaan? Ensimmäisten oppituntien valmistelu oli haastavaa ja siihen meni todella paljon aikaa. Yhtenä hyvänä oppimiskokemuksena oppituntien valmistelusta oli se, että huomasin aukot omissa tiedoissani ja taidoissani.

Tuomo näyttää sairaanhoitajaopiskelijoille kuinka nakyloidaan

Niinhän sitä sanotaan, että: ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty…” Pitää paikkansa, sillä opetustapahtuma meni hienosti ja kaikki paikalla olleet sairaanhoitaja opiskelijat saivat varmasti hyvät perusteet perifeerisen ääreislaskimon kanyloinnista. Kukaan ei myöskään pyörtynyt. Kyllähän se jännitys oli luokassa aistittavissa ja kädet tärisivät aivan samalla lailla kuin itselläkin ensimmäisessä kanyloinnissa. Ja se onnistumisen kokemus siitä, kun kanyylin saa ensimmäisen kerran onnistuneesti paikalleen. Silloin myös opettajaopiskelija saa onnistumisen kokemuksen onnistuneesta opetuksesta.

Palautteen saaminen on erittäin tärkeää

Eli mikä on muuttunut? Olen oppinut arvostamaan opettajien tekemää työtä aivan erilailla kuin ennen. Toimenpidekeskeisyys on muuttunut ihmisen kokonaisvaltaiseksi huomioimiseksi. Lisäksi kaikki on jännittävää ja pelottavaa ensimmäisellä kerralla. Oli se sitten kanylointi tai opettaminen. Kokemus tuo varmuutta ja ensi kerralla toivottavasti jännittää vähemmän.

- Tuomo (hoitotiedemies)