tiistai 26. marraskuuta 2013

Pikkujouluhuumaa

Kollegani ovatkin kirjoittaneet ainejärjestöjensä toiminnasta jo muutamassa viime bloggauksessa ja haluan jatkaa vielä vähäsen aiheesta meidän ainejärjestömme näkökulmasta. Kuopion kampuksen yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden ainejärjestö on Socius ry. Olen toiminut hallituksessa kauden 2013 ja toivottavasti ensi viikon syyskokouksessa minut valitaan myös jatkamaan hallituksessa ensi kaudella.

Yksi ainejärjestön tehtävä on järjestää erinäisiä tapahtumia jäsenilleen ja itse olen osallistunut kyseisiin tapahtumiin hyvin aktiivisesti. Viimeisin tapahtuma oli sociuslaisten vuotuinen risteily, Sosiopaatti. Olimme risteilemässä muutama viikko sitten, sunnuntaista maanantaihin, Helsingistä Tallinnaan. Juhlimme viidettä Sosiopaatti-risteilyä ja näin suurten kisojen alla teemana paatilla oli olympialaiset. Menomatkalla palkitsemme parhaat asut ja juhlavuoden kunniaksi palkitsemme mitaleilla ne osallistujat, jotka ovat olleet jokaisella Sosiopaatilla mukana. Sociuslaiset käänsivät kyllä katseita pysähdyspaikoilla kun kahdesta bussista purkautui huoltoasemille ratsastajia, taitoluistelija, jalkapalloilija, tenniksenpelaaja, monta Suomi-fania sekä muita urheiluhulluja. Risteilyllä.. Noh, pidettiin hauskaa porukalla. Aamulla kävimme Tallinnassa haukkaamassa happea ja lähdimme seilaamaan takaisin kohti Helsinkiä. Kotimatkalla oli busseissa hieman hiljaisempaa kuin menomatkalla.. ;)

Tänään onkin sitten vuorossa Sociuksen pikkujoulut! Ainejärjestöllämme on tapana, että ensimmäisen vuoden opiskelijat, eli fuksit, ovat vastuussa pikkujoulujen järjestämisestä. Viime vuonna itse olon fuksina, eli järjestämässä myös kyseisiä bileitä. Innolla odotan millaisen tarjoilun ja ohjelman fuksit ovat meille järjestäneet. Ehkäpä paikalla on myös joulupukki jakamassa lahjoja kilteille sociuslaisille. {: Kuten alussa mainitsinkin, ensi viikolla on syyskokous, jossa valitaan hallitus ensi kaudelle. Sen jälkeen ainejärjestötoiminta jääkin joululomalle ja tapahtumat jatkuvat ensi vuoden alusta.

Pikkujoulujen lisäksi allekirjoittanut on hyvin innoissaan ensi maanantaina alkavasta työharjoittelusta Kuopion vankilassa! Työharjoittelun sujumisesta ja muista kuulumisista kirjoittelen lisää vuodenvaihteessa. Joka viikko uusia juttuja eri alojen lähettiläiltä tulossa - pysy siis kuulolla!

- Meri, sosiaalityön opiskelija


Typyt matkalla Sosiopaatti 2013-risteilylle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti