lauantai 7. joulukuuta 2013

Hampaan opetuslapset

Studia porukkamme- Itä-Suomen Yliopisto, Savonia AMK ja Karelia AMK
Hampaalaisen viikko. Maanantaina oli fysiologian tentti. Oli taas lukemiset jääneet hieman viime tinkaan, joten luin sitten viikonlopun kokonaan, jatkoin sunnuntai yöhön  ja lopetin maanantaina 04:30. Pari tuntia unta ja fysiologian tentti klo 8. Kannatti panostus. Tentti meni läpi! J Tentin jälkeen juoksin junaan. Seuraavat päivät menikin sitten Studia-messuilla Helsingissä edustaen Itä-Suomen yliopistoa. Paljon oli kiinnostuneita hampaasta ja lääkiksestä. Välillä pääsin jopa psykasta ja kauppiksesta jakamaan tietoa. Onneksi on kavereita joka alalla, niin on helppo heidän kokemuksiaan jakaa eteenpäin. Mukavinta messuilla oli nähdä niin monen iloisen kuulijan kasvot, kun kerroin kuinka mukavaa Kuopiossa hampaalla opiskelu on. Kuopion lääkiksestä kiinnostuneet yllättyivät positiivisesti kuullessaan, että Kuopion lääkis on Suomen suurin. Ensi vuoden sisäänotto on 164. Hampaallekin otetaan 40 uutta opiskelijaa.
Minä ja opetuslapseni (ensi syksyn hampaan opiskelijat)

Studian jälkeen palasin Kuopioon ja alkajaisiksi menin vierailemaan farmasian opiskelijoiden pikkujouluissa. Itsenäisyyspäivän aattona oli Nirsbyn appro. Kiersimme denttareiden koteja ja suoritimme tehtäviä Suomen itsenäisyyteen ja suomalaisuuteen liittyen.

Loppuviikko on mennyt Jalkapallopeijaisten tahdittamana. Se on suomen suurin sisäjalkapalloturnaus. (Tehoni tällä hetkellä 1+3 :D ) Illalla tänään lauantaina vielä yksi peli, jonka jälkeen pikkujoulutunnelmiin lääkis-kauppis pariskunnan luo. Sunnuntaina vuorossa shoppailua Ikeassa ja latinalaista paritanssia. Tanssiminen on aina yksi viikon kohokohdista, vaikka olenkin ihan käsi siinä. No, ehkä mä joskus opin.



Tällä viikolla on jäänyt opiskelut hieman vähemmälle huomiolle. Syksyn viimeinen tentti takana, niin motivaatio hieman kärsinyt. :/ Neurotieteiden kurssi kuitenkin alkoi tällä viikolla, joten pitää ensi viikolla siihen hieman yritää käyttää aikaa, ettei käy samalla tavalla kuin fysiologian tentin viimeisten päivien paniikkilukemiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti