tiistai 17. joulukuuta 2013

...Syksy meni jo...?

Eräänä talvisena päivänä vuonna 2011, aika oli tullut täyteen. Minulle oli tullut taas halu opiskella. Muistan tuon hetken elävästi. Tuo ajatus ja työkavereiden kannustus Joensuusta johtivat lopulta siihen, että aloitin hoitotieteen opinnot Kuopiossa 2012. Missään vaiheessa ei käynyt edes mielessä, etteikö se olisi mahdollista. Joitakin uhrauksia muuttaminen toiselle paikkakunnalle vaati, mutta ainakaan tähän mennessä mikään niistä ei ole kaduttanut, oikeastaan tästä kaikesta on koitunut minulle ja perheelleni vain hyvää.
 
Opintojen alusta saakka päätin, että opiskelen kuten tekisin töitä. Aamulla lapset menevät päiväksi päiväkotiin ja sen jälkeen alkaa minun "virka-aikani" klo 08:30-16:00. Tämä "virka-aika" pitää sisällään kahvi- ja ruokatauot. Tämän "virka-ajan" pyrin tekemään opiskeluhommia, niin aktiivisesti kuin mahdollista. Mielestäni voin vaatia itseltäni tämän, koska edellytetäänhän työntekijänkin työskentelevän työaikanaan... eiks juu?  Ilta-ajan ja viikonloput pyrin pyhittämään muille asioille kuin opiskelulle, sillä edelleenkin näen elämän tarkoituksen aivan jossain muualla!!!
Kaikilla hoitotieteen opiskelijoilla on jokin terveysalantutkinto. Minä olen ammatiltani sairaanhoitaja. Työkokemustakin on päässyt kertymään kohta liki 10 vuotta. Opiskelun ohella olen pyrkinyt  tekemään myös keikkatöitä. Suuri kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu KYS teho-osastolle. Töiden tekeminen on mitä parhainta vastapainoa opiskelulle. Minun täytyy myöntää, että kertaakaan ei ole ollut hankalaa tai vaikeaa mennä työvuoroon. Välillä suorastaan kaipaa työkavereita ja potilaiden hoitamista. Opiskelu on ollut minulle pieni tauko työarjen oravanpyörästä ja se on tehnyt minulla vain hyvää ja uskallan suositella tätä "lääkettä" myös muille sitä tarvitseville. Ja opintotuen tulorajat pitävät hienosti siitä huolen, ettei tee mieli tehdä liikaa töitä, eikä ostella mitään turhuuksia...

Havahduin tänään, kun kurssikaveri kommentoi että: "ajatella, vastahan sinä Tuomo valittelit sitä, että ei meinaa tämä syksy lähteä nyt käyntiin ollenkaan...". Ei se missään vaiheessa kunnolla lähtenytkään käyntiin, mutta niin sitä vain selvittiin. Syksy piti sisällään mm. jos jonkinlaista tutkimusmenetelmää, tilastotiedettä, didaktiikkaa ja opetusharjoittelua. Eli paljon tuli opittua ja tehtyä, mutta missään vaiheessa ei oikein tullut pysähdyttyä ja levättyä. Seija myrskyn sähkökatkot rikkoivat sopivasti tietokoneen ja se  lähti "lataamoon". Ainiin ja se joulukin on ihan just. Olisiko nyt tarpeeksi hyviä syitä hiljentyä joulunviettoon ja ajatella välillä ihan muita asioita. Hyvää joulua kaikille!!! 

t: Tuomo ("hoitotiedemies")




                        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti