torstai 19. joulukuuta 2013

Vapaa-ajan merkityksestä

Yliopisto-opiskelijan aika kuluu hyvin usein harjoitustehtävien tekemiseen, luennoilla istumiseen, ryhmätöiden tekemiseen, oppimispäiväkirjojen työstämiseen, tiedon hankkimiseen… Kaikenlaiseen opintoihin liittyvään puuhaan. Opiskelu vaatii veronsa, eikä tuloksia tule ilman ahkeraa työntekoa. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei vapaa-ajan merkitystä kannata väheksyä. Kukaan ei jaksa opiskella ikuisesti, jos opinnoille ei ole jotain tasapainottavaa tekijää. Se tekijä voi olla mitä tahansa urheilusta kulttuuriin, tietokonepeleistä lukemiseen, mikä vain itseä rentouttaa. Tärkeintä on tyytyväinen olo ja hyvä mieli.

Salibandya KSS:n paidassa, (c) Jari Turunen
Kun itse aloitin opintoni syksyllä 2010, oma vapaa-aikani kului melko pitkälle salibandyn parissa. Harrastus antoi minulle paljon: sain uudessa kaupungissa nopeasti paljon tuttuja, pääsin liikkumaan mielekkäällä tavalla ja pääsin joukkueen kanssa osallistumaan erilaisiin mielenkiintoisiin tapahtumiin. Harrastus oli minulle jo yläkoulusta asti rakas, joten oli mukava säilyttää elämässä jotain ennestään tuttua. Kuitenkin muutto uudelle paikkakunnalle, ensimmäistä kertaa itsekseen asuminen ja yliopisto-opintojen aloittaminen olivat uusia ja osittain stressaaviakin tapahtumia. Vanha harrastus uudessa porukassa antoi kuitenkin runsaasti voimia ja auttoi jaksamaan arjessa.

Koiranpentu Vili
Tuosta syksystä on nyt kulunut reilut kolme vuotta.  Olen tässä välissä ehtinyt vaihtamaan opiskelukaupunkia Kuopiosta Joensuuhun ja samalla vaihtamaan myös vapaa-ajan painopistettä. Salibandy vaihtui tänä syksynä viimein muuhun liikuntaan, kuten lenkkeilyyn ja kuntosaliin. Olen myös ehtinyt kokeilemaan järjestötoimintaa ainejärjestömme hallituksessa ja viritellyt pitkän tauon jälkeen myös lukuharrastusta jälleen käyntiin. Joulukuun alussa sain jälleen uuden tavan viettää vapaa-aikaa, sillä luokseni muutti suomenlapinkoiran pentu. Tärkein näitä erilaisia toimia yhdistävä tekijä on ollut se, että vapaa-aikaa on riittänyt ja olen käyttänyt sen itselleni mielekkäällä tavalla.

Haluaisinkin siis sanoa, että kaikista opiskelukiireistä huolimatta myös yliopisto-opiskelijalla on vapaa-aikaa. Lisäksi olen voinut itse aikatauluttaa vapaa-aikaa ja opiskelua, sillä itsenäistä työtä on yleensä melko paljon suhteessa kontaktiopetukseen.  Voin siis usein päättää, teenkö opiskeluhommat aamulla vai illalla ja milloin pidän vapaata. On oikeastaan aika rentouttavaa käydä esimerkiksi heti aamusta lähes tyhjällä kuntosalilla. Tämän jälkeen on mukava pistäytyä rauhassa kotona, käydä kenties yliopistolla ja kirjastossa tekemässä hommia ja palata jälleen kotiin. Koska päivän kuntoilut on jo hoidettu, ei itseään ole mikään pakko raahata enää ruuhkaiselle kuntosalille.

Ainakin itselleni vapaa-ajalla on jaksamisen kannalta erittäin suuri merkitys. Kehotankin siis jokaista miettimään, miten itse käytät vapaa-aikasi. Tuohan vapaa-aika sinulle energiaa puurtaa ja onhan sinulla ylipäätään vapaa-aikaa? Joskus myös pidempi vapaa, kuten loma, tekee opiskelijalle hyvää. Itselläni alkoi tänään parin viikon mittainen joululoma, jonka aikana aion ladata akkuja kevättä varten. Toivotankin siis mukavaa joulua kaikille ja muistakaahan rentoutua, jotta jaksatte taas myöhemmin puurtaa opiskeluiden/töiden parissa!

-Annu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti