lauantai 18. tammikuuta 2014

Opiskelua, töitä ja vapaa-aikaa

UEF-Lähettilään viikko ollut taas kerran täynnä tekemistä. Tällä kertaa ei ollut tenttejä mutta luentoja ja harjoituksia senkin edestä. Neurotieteet vei aikaa varmaankin eniten. Luennolla tuli paljon asiaa ja jäinkin useampana iltana yliopistolle pidemmäksi aikaa opiskelemaan. Torstain luennolla katsottiin videoita tasapainoa ja hahmottamiskykyä vaikeuttavista sairauksista. Jälleen kerran huomasi selkeästi sen, että vaikka oppikirja on kuinka täynnä tärkeää tietoa niin silti videosta ainakin itselleni jää päähän paljon helpommin. Potilaan ilmeet ja tunteet luovat sidoksen opittavaan asiaan ja oppiminen on samalla paljon innostavampaa.

Työt: Olen siis yliopistolla töissä. Opetan anatomiaa ja vastaan hammaslääketieteen opiskeljarekrytoinnista. Alaesittelyjä on nyt ollut tiiviiseen tahtiin. Kevään yliopistohaku lähenee, joten nyt on hyvä aika panostaa siihen. Se tosin rasittaa jonkin verran omaa opiskelua. Kuten olen kaikille sanonut: ”Älkää tehkö töitä kun opiskelette. Panosta opiskeluun ja nauti opiskelijaelämästä.” Itse en kuitenkaan malta noudattaa omaa neuvoani.

Sosiaalinen elämä: Vapaa-ajalla on tullut oltua paljon kavereiden kanssa. Usein myös koulussa oleminen ja opiskelu ajautuu hengailuksi ja oppiminen jää vähemmälle. Pelaan jalkapalloa ja siellä tulee myös paljon nähtyä kavereita. Viikko sitten oli ensimmäinen peli ja tein joukkkueeni kauden ensimmäisen maalin! J Ensi sunnuntaina on Kuopion Kuplahallissa klo 20:30 seuraava peli, Suomen Cupin 1. kierros Kuopion Elo – Riverball Joensuu. Tässä otteluennakko. Tulkaa katomaan peliä!
http://www.youtube.com/watch?v=iWyBL702HFQ

Kauden ekat kiekkopelit
Viikon päästä kokoontuvat kaikki lääketieteiden opiskelijat risteilylle Helsingistä. Parasta tässä on, että myös ruotsalaisia ja virolaisia kollegoita on liittymässä seuraan J Viikko siitä eteenpäin lähdemme laskettelureissulle Tahkolle. Taas viikko väliä ja kaikki lääkikset kokoontuvat jälleen, tällä kertaa maisemana Kolin jylhät rinteet. Kiireinen kuukausi siis edessä. Onneksi tuli lumet, niin pääsee rinteeseen ja jäälle J


Anton Mustonen

Hammaslääketiede

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti