torstai 30. tammikuuta 2014

Tavallinen keskiviikko

Herään aamulla klo 06.07 koiran rapisteluun. ”Voi ei, Vili, nuku vielä hetki!” Ei auta, pakko nousta ja lähteä käymään pennun kanssa nopsasti pihalla. Kirpeä pakkasaamu herättää tehokkaasti ja muutaman minuutin kuluttua olen takaisin sisällä, nyt tosin paljon virkeämpänä. Alan puuhailla aamupalan parissa: iso lasi vettä, kaurapuuroa maidolla ja voisilmällä, pala leipää ja appelsiini. Appelsiinit ovat muuten nyt hurjan hyviä! Kun oma aamupala on tuhottu, on aika antaa karvakaverillekin ruoka. Tämän tyhjentäessä omaa kuppiaan sujautan toppahousut jalkaan ja valmistaudun lähtemään jälleen ulos.

Kello ei ole vielä edes seitsemää ja se näkyy. Joensuu on hiljainen, liikkeellä on lähinnä talonmiehiä ja satunnaisia töihin menijöitä. On mukava kävellä keskustan rauhaisia katuja pitkin. Reipas puolen tunnin kävelylenkki rentouttaa ja saan rauhassa ajatella tulevan päivän ohjelmaa: luentoja, kauppalistaa, oppimistehtäviä. Pidän järjestelmällisyydestä ja listoista, ja nyt voin rauhassa laatia päivän kulun mielessäni. Selkeä suunnitelma auttaa selviämään myös rankemmista päivistä, onneksi tänään ei tosin ole sellainen.

Kahdeksaan mennessä olen tehnyt aamutoimet, pukeutunut ja pakannut laukkuni. On aika lähteä yliopistoa kohti. Pyöräilen hengitys huuruten lyhyen matkan Auroralle, nyt liikennettä on huomattavasti enemmän. Ehdin vaihtaa muutaman sanan opiskelukavereideni kanssa ennen kuin luento alkaa. Luennon aiheena on liiketoiminta ja yrittäjyys.

Pari tuntia hurahtaa nopeaan ja pian onkin pienen tauon paikka. Käymme juomassa Aurassa kahvit ja teet, ja vaihtamassa kavereiden kanssa lisää kuulumisia. Tämän jälkeen onkin aika palata luentosaliin, nyt aiheena on rahoitus. Molemmat päivän luennot kuuluvat kauppatieteisiin, jota luen sivuaineenani. Itä-Suomen yliopiston vapaan sivuaineoikeuden vuoksi tämä on mahdollista, joten hurraa UEF! Ei hankalia pääsykokeita, mutta silti saan osani kauppatieteiden opinnoista. :)
Selfie. Ulkoilu on kivaa!

Puolilta päivin luennot ovat ohi, joten onkin aika suunnata takaisin kotiin. Jääkaapista löytyy vielä eilisen ruuan jämät, joista muodostuu lounaani. Tämän jälkeen onkin jälleen aika ruokkia myös karvaisempi asukki ja suunnata päiväkävelylle. Nyt kadut ovat täynnä ihmisiä ja autoja, eikä omasta rauhasta ole tietoakaan. Luovimme kuitenkin ihmisten ohi läheiseen puistoon, jossa kulkijoita on huomattavasti vähemmän. Olen todennut, että nämä kesken päivän tapahtuvat happihyppelyt ovat kaikesta hulinasta huolimatta oikein miellyttäviä. Niiden jälkeen ajatus juoksee taas reippaammin ja olo tuntuu muutenkin virkeämmältä.

Iltapäivän ohjelmassa on käydä ensin kaupassa ja paneutua sen jälkeen oppimistehtävien pariin. Tällä kertaa oppimistehtävät ovat terveystiedon kurssilta. Terveystieto on toinen sivuaineeni, senkin opiskelu on onneksi Itä-Suomen yliopistossa mahdollista. Tehtävät käsittelevät tällä kertaa mielenterveyttä ja matkailijan terveyttä. Teemat ovat usein hyödyllisiä ja erittäin mielenkiintoisia, niin myös tänään. Opiskeltavat asiat on lisäksi usein mahdollista liittää omiin kokemuksiin, mikä motivoi suuresti ainakin itseäni.


Kohta onkin aika ottaa tauko opiskelusta ja valmistaa päivällistä. Kokkaan tänään wokvihanneksia ja täysjyvänuudeleita: nopeaa, helppoa ja maukasta. Päivällisen jälkeen jatkan vielä hetkisen terveystiedon tehtäviä, kunnes kello alkaa lähestyä puoli kahdeksaa. Päivän työt on suurelta osin tehty, joten voin hyvillä mielin laittaa koneen jo kiinni. Annan koiralle iltaruuan ja vedän jälleen toppahousut jalkaan. Rauhallisen lenkin aikana heitän opiskeluun liittyvät asiat mielestä ja rauhoitun jo alkavaa iltaa varten. Kotona katson vielä televisiota, selailen tabletilla nettiä ja luen hetken kirjaa ennen nukkumaan menoa. Pian uni alkaakin jo painaa silmäluomia, joten on aika mennä nukkumaan. Jospa huomenna saisi nukkua edes seitsemään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti