torstai 6. maaliskuuta 2014

Valmistumisjuhlia, paperiasioita ja töiden hakua

Olen ollut nyt parin viikon ajan virallisesti filosofian maisteri. Tutkintotodistus on  ”taskussa” merkkinä reilun viiden vuoden uurastuksesta Itä-Suomen yliopistossa. Opintopisteitä kertyi hieman enemmän kuin vaadittiin, eli reilu 450, kun vaatimus on 300 op. Historian opintojen lisäksi tutkintoon mahtuu niin sanottuina pitkinä sivuaineina opettajan pedagogiset opinnot, opinto-ohjaajan kelpoisuusopinnot sekä aineenopettajan yhteiskuntatieteellinen kokonaisuus. Tuo mystinen kokonaisuus piti sisällään yhteiskuntapolitiikkaa, sosiologiaa, oikeustiedettä ja kansantaloustiedettä. Minusta se on todella hyvä paketti, joka antaa valmiuksia yhteiskuntaopin opettamiseen niin perusasteella kuin lukiossakin. Varsinkin lukion valinnaiskurssien opettamisessa oikeus- ja taloustieteiden osaaminen on tärkeää.


FM-tutkintotodistus - tähän se reilu viisi vuotta tiivistyy, ainakin paperilla!



Maisterin arki on sujunut paperiasioita Kelassa ja työvoimatoimistossa hoidellen. Töitä on onneksi keväälle jo tiedossa huhti-toukokuuksi, joten en pääse ihan mökkihöperöitymään. Opiskelujakaan en vielä täysin malttanut lopettaa, vaan maaliskuussa suoritan vielä teologian opintoja saadakseni perusopintokokonaisuuden suljettua. Päätyöni tällä hetkellä on kuitenkin työnhaku. Kevään osalta tilanne on tosiaan ihan hyvä, kun töitä on pariksi kuukaudeksi, mutta tavoitteena olisi syksyllä päästä oman alan töihin joko historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi tai opinto-ohjaajaksi.

Valmistumista juhlistin herkuttelemalla sukulaisten kanssa.

Tähän asti keväinen työnhaku on liittynyt kesätöihin ja stressi on koskenut kolmen kuukauden pätkää opintojen välissä. Nyt on sitten edessä ”oikeiden töiden” metsästäminen. Opetusalan töitä on alkanut jo tulla hakuun erityisesti Etelä-Suomessa. Suurin osa on virkoja, mutta joukkoon mahtuu myös sijaisuuksia. Uutta on siis se, että nyt haen aidosti oman alan töitä. Se  motivoi, sillä on todella hauskaa hakea vihdoin sellaista työtä, mihin on koulutusta ja intoa päästä tekemään työtä. Lisäksi haen töitä nyt eri puolilta Suomea, kun ennen töidenhakeminen on rajoittunut kotiseudulle. Kesäksi ei ole ollut kannattavaa muuttaa. Nyt tilanne on se, että syksyllä edessä on mitä todennäköisimmin paikkakunnan vaihdos. Muutoksia on siis tulossa, mutta odotan niitä mielenkiinnolla.

Maisteri sai muutaman keväisen kukkasen kodin piristykseksi.
Toivotan kaikille oikein hyvää kevään odotusta, Joensuussakin aurinko on näyttäytynyt ja valmiiksi matalat hanget ovat vajonneet huimaa vauhtia. Toivottavasti aurinko antaa virtaa kevään abiturienteille ylioppilaskirjoituksiin ja toisaalta selkeyttää yhteishaun valintoja!


-Miika-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti